miksi tuntuu
kuin kaikki lipuisi pois
kaikki se
joka ennen oli tärkeintä maailmassa
kasvan vain pienemmäksi
hukun kaikkeuteen
enkä löydä ojennettua kättä
joka vetäisi puoleensa magneetin lailla
kuitenkin tiedän
että sellainen on jossain olemassa
siksi tarvitsen
tänäänkin enkeleitä
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Haikea, herkkä runo
Kaikki pienet enkelit seuratkoon sinua,
tänä valon juhlana.
UPEA! Tästä voi löytää itsensä. Pidän tästä paljon. Parhaimpiasi
Suruisaa kerrontaa, toivorikasta onneksi silti
tämä on hieno runo siitä kuinka kaikki katoaa mutta kuitenkin on toivoa.
Suruisa on runosi sointi, niin inhimillinen... ei kuitenkaan toivoton. Saa väkisinkin ojentamaan kättä sinua kohti... Ollaan enkeleitä toisillemme, ollaan me kaikki. <3
tämä salpasi hengityksen...niin lujasti tämä osui ja upposi, kuin veitsi sulaan voihin.. UPEA..Kiitos tästä ♥
Kaunis, koskettavan surusointinen runo,
aivan kuin pyyntö, auta, ojenna kätesi.
Toivonkin enkelin hipaisuja runosi pyyntöön.
lohduttomuudessaan loistavaa kerrontaa, pidin paljon
Tuolta se juuri tuntuu, kun ihminen kasvupaikalle joutuu. Siellä on ihan yksin, vaikka olisi rakkainkin olemassa ja vaikka tietäisi suojelusenkelinkin käyvän vierellä keveänä. Voimalatauksia arkeesi rakas runoystävä!
Kuin omasta elämästä, enkeleitä onko heitä. Hieno runo, jossa on sanoma jollekkin.
Surullinen runo joka koskettaa
Runon alun avoin kysymys on tuskanhuuto.
Tämä on sitä vatakohtaisuuksien maailmaa, kaikkeuden suuruus contra ihmisen pienuus.
Kosmisen yksinäisyyden ttunteen kohtaa moni ajatteleva ihminen joskus. Se ei ole vain tähtitieteen suureitten tajuamista, vaan myös oman minuuden yksinäisyyden ymmärtämistä miten kaikki muu on ulkopuolista, vierasta.
Kaunis ja hakea runo, elävää elämää sisältävä.
Sydämellisen ihmisen surua kauniilla toivolla,pidän.
Arkipukuiset enkelit ovat palvelevia henkiä.
Loppuun hieno huipenne, joka lennättää lukijansa pitkälle, enkelin siivin sanoillasi.
Kun kaikki lipuu pois, toivoo että kaikki hyvin ois, vie uni unelmiin, väliin utuisiin, ja kun heräät niin, on osa totta siin, ja palaat päiviin sinisiin.
Lohdullinen lopetus olemisen sietämättömästä pienuudesta. Kaikki kaunis katoaa. Ajatusta herättävä runosi on.
surullisen koskettavaa runoutta, jonka haikeat sanat saivat lukijan herkistymään kyyneliin. Runossasi silti loisti toivon valo, joka sai lukijan hymyilemään loppu vaiheilla. Olet upea runoilija, täydellistä!
Surullisuus on kuin kaivo. Siellä on kylmää ja pimeää. Pitää saada joku ojentamaan tikkaat että voi nousta ylöspäin. Tiedät, että odottava käsi on jossain ja se tieto kannattelee sinua eteenpäin. Enkeli on suojanasi ihan varmasti. Pienemmäksi kasvaminen sinänsä ei ole paha juttu vaan päinvastoin. Silloin on helpompaa huutaa apua ja tarttua käteen...kuin lapsi luottaen. Vahva ja aito on runosi tunnelma.
runominä usko
aurinko paistaa joskus täydeltä terältään
Tässä runossa runominä on mielestäni jäänyt ajatuksissaan nostalgisten muistojen ja tunteiden vangiksi.
Ehkä nyt olisi aika kiilloittaa muistojen kultaiset kehykset uudelleen ja ottaa rohkeasti ojentuvasta kädestä kiinni ja lähteä nauttimaan tästä hetkestä ja elää se täysillä. Luoden näin uusia kullattavia muistoja.
Ehdottomasti tämä in herkkä ja hieno, arvokas runo, kertoen tunteista joissa moni ihminen elämänsä aikana taapertaa.
**Hauskaa Juhannusta ja iloa mukaan**
Surullinen runo joka koskettaa
Kaunis, hieno runo.
Vain tulemalla ensin pieneksi voi kasvaa, tuli tästä mieleeni. Upea runo!
Sivut