(In memoriam Veera)
Vedän Veeraa pulkassa ylös mäkeä.
Maassa ensilumi. Hämärtää jo.
Taivaalle syttyy ensimmäinen tähti.
Se sykkii, se on Veeran tähti.
Tässä vetonarun päässä, pulkassa istuu elämä itse,
korvahatussa ja toppahaalarissa,
käsissä lumiset tumput.
Veera kiljuu riemusta,
kun pulkan vauhti kiihtyy mäkeä alas.
Siinä on elämän tarkoitus.
(kirjoitettu 20.11.2002 jälkeen)
Selite:
Minun ensimmäinen lapsenlapseni, Veera, olisi tänään täyttänyt 21 vuotta. Hän kuoli 20.11.2002. Runo on syntynyt siitä hetkestä, jolloin näin Veeran viimeisen kerran elossa Hämeenkyrön Sasissa ja jossa Veera laski posket punaisina ja silmät innosta hehkuen pulkkamäessä hämärtyvässa talvi-illassa.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Ehkä olemmekin täällä etsimässä sitä? Olisiko se elämän tarkoitus?
Itse runo on yksinkertaisessa ja arkisessa tunnelmassaan ihastuttava, liikuttava ja kaunis.
Pidän tätä yhtenä onnistuneimmasta runoistasi.
Sivut