Ihailen pikkupoikaa -
sen juoksemista ja liehumista.
Kaiken ajan se on unohtanut, joka ei ole nyt.
Mitään paikkaa se ei muista,
mikä ei ole tässä.
Tähden se näkee, ottaa alas
ja heittää kuin kiven lampeen.
Ja kun auringon
ja lian ruskettamat sääret pysähtyvät,
sillä on jo hirveä nälkä.
Se tekee liian suuren voileivän,
joka ei mahdu kerralla suuhun
ja pian se on niin väsynyt,
että tahtoo kiivetä syliin.
Eikä se lenkkareitaan riisu,
kun nukahtaa melkein heti,
ja joka unessaan vielä leikkii
kesken jääneitä leikkejään.
Katselen häntä,
kuin itse siinä olisin,
tämän maailman ulkopuolella,
tämän päivän pelkojani
ja murheitani vailla.
sen juoksemista ja liehumista.
Kaiken ajan se on unohtanut, joka ei ole nyt.
Mitään paikkaa se ei muista,
mikä ei ole tässä.
Tähden se näkee, ottaa alas
ja heittää kuin kiven lampeen.
Ja kun auringon
ja lian ruskettamat sääret pysähtyvät,
sillä on jo hirveä nälkä.
Se tekee liian suuren voileivän,
joka ei mahdu kerralla suuhun
ja pian se on niin väsynyt,
että tahtoo kiivetä syliin.
Eikä se lenkkareitaan riisu,
kun nukahtaa melkein heti,
ja joka unessaan vielä leikkii
kesken jääneitä leikkejään.
Katselen häntä,
kuin itse siinä olisin,
tämän maailman ulkopuolella,
tämän päivän pelkojani
ja murheitani vailla.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Ja parasta on, kun riehumisen jälkeen kiipeää syliin ja nukahtaa.
Onnellinen hän, joka tuon pojan kanssa saa elää.
Marle muistelee hymyillen ;)
Sivut