SILMÄNRUOKAA

Maittavan aterian jälkeen
nostin katseeni
ja tutkin tarkkaan
noita muotoja:

Vaatteet kuitenkin
hyvin tiukat ja hyvin niukat.

Samassa pöydässä
kuin kukat maljakossa,
myöskin suolasirotin.
Rikottu viinilasi,
lasinsiruja pöydällä.
Sormenpäässä hyvin pieni,
mutta ilmeisen kirvelevä haava.
Imee omaa verta,

vasemman käden nimetöntä, 
runsaitten hiustensa alla.

En voi olla huomaamatta
sitä kivun ilmettä:

poskille valunut maskara

sensuelli suu vääntyy

melkein itkuun.

Mutta nuo jalat ja pylly
kireissä farkuissa,
lantio, vyötärö ja rinnat!

Missä minun silmäni
harhailevat?
Lohduttaisinko? En voi!
Voisi luulla lähentelyksi.
Toivon, ettei vain kääntyisi
ja huomaisi minua,
minun ahmivaa katsettani!

Olen tässä kuin olisin
aina tässä ollut.
Odottelen jälkiruokaa
ja samalla selailen sanomalehteä,
mutta en lue sitä.
Ei tästä tule mitään.
Lähtisi jo,
ettei minun tarvitsisi lähteä.

Pelkään että se räjähtää,
ja silloin minä olen kyllä
mennyttä kalua.