Yöpakkanen paukuttaa
puunuijalla männyn kylkeä.
Vaimeasti runko kaarnan alla valittaa:
”Anna minun jo nukkua!”
Taivaan rei’istä tirkistelevät tähdet
kuin pienet kukat,
ja kuu niin paljon kiertänyt
ja maailmaa nähnyt,
ettei sen enempää voisi
sitä enää se kiinnostaa.
Ohutta yläpilveä,
harsohuntu kasvojen eteen.
En ajattele tätä sen enempää,
vaan juon lasin tyhjäksi,
ja annan kuun sen sitten täyttää.
Se vähenee, lasi tyhjenee:
puolikuu,
sirppi,
uusikuu.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Kuu valvoo öistä kulkijaa, aika kuluu ja
antaa uuden aamun.
Sivut