Ylitän siltaa.
Pysähdyn.
Alla virtaa kirkas puro.
Korvissani vain puron solinaa,
- tai ei sittenkään.
Kuulen luutun näppäilyä kaukaa.
Se kuuluu jostain alkulähteeltä,
jonkin vanhan renesanssi-linnan puistosta,
ehkä.
Surumielinen melodia
etsii lohduttajaa,
kohdetta rakkaudelle,
intohimoa ja melankoliaa.
John Dowlandin elämä,
tuntematon.
Sävelet kertovat
juuri siitä elämästä.
Pysähdyn.
Alla virtaa kirkas puro.
Korvissani vain puron solinaa,
- tai ei sittenkään.
Kuulen luutun näppäilyä kaukaa.
Se kuuluu jostain alkulähteeltä,
jonkin vanhan renesanssi-linnan puistosta,
ehkä.
Surumielinen melodia
etsii lohduttajaa,
kohdetta rakkaudelle,
intohimoa ja melankoliaa.
John Dowlandin elämä,
tuntematon.
Sävelet kertovat
juuri siitä elämästä.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Runosi vie nyökkäilevien peruukkipäiden piiriin -
haikeus ja surumielisyys eivät kuitenkaan ole ajan myötä kadonneet
eikä musiikin tenhoava vaikutus
Sivut