Kanssasi katselen rypsipeltoa.
Se loistaa keltaisena, sen näemme,
molemmat,
mutta emme samoin.
Tässä ihmeellisessä hetkessä,
ennen kuin se katoaa lopullisesti,
käsi kädessä katselemme
pellon laidalla
ja me ajattelemme
sen keltaisuutta.
Pilven varjo liukuu yli,
yli meidän molempien.
Se luo uuden sävyn,
mielenmuutoksen.
Joku meiltä kätkössä,
etäällä,
katsoo meitä
ja näkee näkemyksiemme
lähestyvän toisiaan,
lähes sulautuvan
huomaamattamme yhteiseksi,
jonka vain joku toinen näkee
etäältä tarkastellen. oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut