Kävelyllä illan suussa huomaan että olen kulkenut ja keskustellut itseni kanssa
yksin
kuin vähän hupsu - pitkin matkaa. Milloin sinä jäit jälkeen? Unohtuiko sinulta jotain
ja sinä käännyt
takaisin hakeaksesi sen?
Jäänkö minä yön yli odottamaan, vai hidastanko
vain vauhtia, että tavoittaisit minut, mikäli et kokonaan
kääntynyt takaisin? Toivottavasti
ei kukaan nähnyt että olen jutellut koko ajan sinulle,
joka olit minut jättänyt
tai jättäytynyt
jälkeen! Onhan tämä vähän nolo juttu! Vältän laskevan auringon katsetta. Kai pilvikin auringon
yllä häpeää puolestani.
Tuolla
se
punastelee hallayötä ennustaen. Antakaa minun olla rauhassa!
Antakaa minun surra eroa!
Aikansa
se
vie. Antakaa
minun olla.
Rakeet pomppivat
tiellä. Iloisempia
ne ovat kuin minä nyt.
Tämä ero on niin kouriin
tuntuvaa!
Sinä olet kävellyt kuulumattomiin,
näkymättömiin!
Niin minä kohtaan yksin itseni lokaisella tiellä: ”Hyvää iltaa!”, toivotan itselleni.
”Kurjaa ilmaa pitää! Eikö? Kuulehan, jos tätä kylmää kestää, kyllä
minä
löydän uuden,
sinuakin lämpöisemmän
tai
sitten ehkä kylmän kestävän. ”Mutta minä naurahdan itselleni: ”Siitä vaan, herra hyvä! Luulenko, että tuolla naamalla ja noilla lihaksilla minä onnistun!? Uskonko minä todella, että saan jonkun suostumaan näin kehnoon ilmastoon!
Silloin sinä riennät minua vastaan, kuin olisit tätä tietä
kiertänyt maailman ympäri. Ja sinulla on
minulle paljon asiaa: ”Katso, kuinka kevät edistyy! Sinivuokkoja on jo rinteessä. Huomenna, kun on lämmintä me voisimme tehdä oikein pitkän aamukävelyn!
Voisimmeko sen tehdä?”
yksin
kuin vähän hupsu - pitkin matkaa. Milloin sinä jäit jälkeen? Unohtuiko sinulta jotain
ja sinä käännyt
takaisin hakeaksesi sen?
Jäänkö minä yön yli odottamaan, vai hidastanko
vain vauhtia, että tavoittaisit minut, mikäli et kokonaan
kääntynyt takaisin? Toivottavasti
ei kukaan nähnyt että olen jutellut koko ajan sinulle,
joka olit minut jättänyt
tai jättäytynyt
jälkeen! Onhan tämä vähän nolo juttu! Vältän laskevan auringon katsetta. Kai pilvikin auringon
yllä häpeää puolestani.
Tuolla
se
punastelee hallayötä ennustaen. Antakaa minun olla rauhassa!
Antakaa minun surra eroa!
Aikansa
se
vie. Antakaa
minun olla.
Rakeet pomppivat
tiellä. Iloisempia
ne ovat kuin minä nyt.
Tämä ero on niin kouriin
tuntuvaa!
Sinä olet kävellyt kuulumattomiin,
näkymättömiin!
Niin minä kohtaan yksin itseni lokaisella tiellä: ”Hyvää iltaa!”, toivotan itselleni.
”Kurjaa ilmaa pitää! Eikö? Kuulehan, jos tätä kylmää kestää, kyllä
minä
löydän uuden,
sinuakin lämpöisemmän
tai
sitten ehkä kylmän kestävän. ”Mutta minä naurahdan itselleni: ”Siitä vaan, herra hyvä! Luulenko, että tuolla naamalla ja noilla lihaksilla minä onnistun!? Uskonko minä todella, että saan jonkun suostumaan näin kehnoon ilmastoon!
Silloin sinä riennät minua vastaan, kuin olisit tätä tietä
kiertänyt maailman ympäri. Ja sinulla on
minulle paljon asiaa: ”Katso, kuinka kevät edistyy! Sinivuokkoja on jo rinteessä. Huomenna, kun on lämmintä me voisimme tehdä oikein pitkän aamukävelyn!
Voisimmeko sen tehdä?”
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Minulle se oli hieman vaikeaselkoinen.
Sivut