maahinen ja ystävien yllätys

Tuo pieneksi tarkoitettu tovi
olikin unimaailmaan ovi.
Illan suunnitelmiin se oli kyllä lovi,
mutta eihän lepoa unohtaa sovi.

Unessa päivä mieleen palaili.
Ystäviä siinä vielä halaili.
Hyviä tekoja,
yhtä suuria egoja,
tasoitettuja kekoja
ja yhdessä ylitetty oja,
hyvää unikuvissa siis vilisi
ja rypyt otsalta silisi.

Puron solina,
neulasten varina,
siipien huiskauksia,
astioiden kolina,
oven narina
ja jonkun kuiskauksia.
Mieli unta edes takas kelaa
ja outoja asioita unesta kerää,
joku ei nyt kyllä pelaa
ja hälytyskelloihin maahinen herää.

Maahinen päätään nostaa,
pöllähtäneenä ympärilleen katselee
ja oikoo puutuneita jäseniään.
Ilta on jo pitkällä
ja hämärä on laskeutunut
ikkunan taakse
maahisen oikaisun aikana.
Hellasta loimottava tuli
ja öljylamppu valaisee tupaa.
Maahinen hymähtää itselleen:
"Tän päivän oikaisut
eivät ole kellon perässä juosseet."

"Kah! Viimeinpä sitä siekii
eläviin kirjoihin kirjauvuit",
tuumii kotitonttu hellapoliisin paikalta
ja jatkaa vastausta oottamatta:
"Myö... siis mie, sarraintonttu,
kylytonttu ja mehtätontut
otettii siun löysäks jättämät ohjakset,
jottei homma karkaa käsistä."

Maahinen katselee töllitonttua
ja yrittää pukea sanoiksi ajatuksiaan,
muttei meinaa löytää sopivia vaatteita,
vaikka kuinka mieltään penkoo.

Kun ei keksi mitään muuta,
aukoo hän hetken suuta
kuin kuivalla maalla kala
tai kuin kurkussa olisi pala.

Vihoin viimein sanat löytyvät:
"Kiitos ystävät hyvät!"