Vuosien aikani

Ei riittänyt sinulle kevät,kun kaikki alkoi viimein vihertää

pienet oksat alkoivat tehdä silmua,

juuret,
taas polveilla maan alla.

kasvamaan vahvemmiksi.

Kaikki alkoi kasvaa.

Kesä sai sinut lukittautumaan yhä syvemmälle sisään

ei auttanut että lämpimässä syleilyssäni olisi sinun ollut hyvä katsella,

tätä kaikkea hedelmää mitä sinulle kannoin.

Kutsuin sinua ääreeni lepäämään

tuntemaan tämä multainen maa

tämä vehreys sisälläni.

olisin halunnut sinunkin kokevan tämän

kuinka lämmin sade valuu kaarnaa pitkin

saa kaiken itämään.

kuulla, kuinka elämä liikkuu kaarnan alla.

tuli syys, eikä kielesi halunnut haukata sitä hedelmää,

Jonka joskus itse maahasi istutit.

pudota

annoit pudota niiden maahan

hiljalleen hajoamaan taas mullaksi.

varisi lehdet,

kun ei niiden alle enää kukaan pysähtynyt.

ei auttanut niiden väriloisto

sinua katsettasi kohottamaan.


mutta tätä.

tätä sinä katsot.

tätä kuolemanhiljaisuutta mitä annan sinulle.

Kuinka kaikki on kylmää.

jäässä.

liikkumatta.

kuinka se elämä täällä sisällä kantaa vain sen siemenen minkä se joskus iti.

jälkeäkään siitä lämmöstä ei näy ulospäin.

hiljaa
ovat lehdettömät oksat.

hedelmättömät silmut.

routainen maa ja sen kuivuneet juuret.

ja sieltä ikkunastasi nyt koetat katseellasi silittää kevättä taas esiin.

täältä paksun lumen alta.