totuus (se kolmas)

Katson kuinka ihosi kuultaa valkoisena tässä säkkipimeässä yössä.

ja sydämmeeni tulvahtaa odottamaton lämpö,

kun mietin miten hyvältä se tuntuukaan, katsoa sinua siinä vierelläni.
minun kaunis marmorienkelini.

näytät niin rauhalliselta, että sallisin sinun nukkua ikuisesti,
vain välillä suudellen sinua uniesi läpi.

minä olen aina ollut sinulle se ainoa.
niin minä sanon itselleni,
kun mietin tappeluidemme keskellä miksi vielä olen tässä.

sinä rakastat minua.
vain minua.

ja vaikka olenkin saanut nuo kasvot,
nuo jotka uneksivat rauhaisasti vierelläni
väärisymään siitä kivusta mitä olen sinulle aiheuttanut,

olet silti halunnut vain minut.

aina minut

etkä päästää irti.

niin sinä sanoit minulle kun kysyin, miksi vielä jaksat minua. meitä.

kuulen sen vieläkin korvissani
ja se saa kyyneleen valumaan poskelleni.

"en usko että voin koskaan päästää sinusta irti, vaikka tahtoisin"

voi kumpa tietäisit,
miten paljon rakastan sitä että rakastat vain minua.

miten paljon rakastan että olet siinä, etkä lähde jos en pakota sinua pois luoltani.

miten paljon rakastan luottaa, niin kuin en ole koskaan ennen voinut elämässäni kehenkään.

miten paljon rakastan sinua.

tahtoisin silittää poskesi karkeaa nukkaa, mutten uskalla.
en halua herättää sinua tänä iltana.

tänä liian pitkänä iltana,
jolloin taas sydämmeni repeilee ja vuotaa hiljaa rintakehäni alla.

olen sinun

en hänen

sinä olet aina tahtonut minut.

ei hän.
sinä.

niin minä sanon itselleni,

kun kyyneleet valuvat hiljaa pitkin poskiani