Olen ihostasi roikkuva
kivulias palkeenkieli
katselen silmiin hetkeä
kun on aika
jatkaa tahoillaan
päivääkään menneestä
en silti vaihtaisi
en silti vaihtaisi
ainoastaan huomisen
Olet ihooni piirtynyt arpi
jäänyt iäksi siihen
mutta nyt on minullakin
vuori kiivettävänä
ja kun vielä joskus
sen huipulta katselen tänne
oli puut vehreitä ja maa
suotuisa meidän kasvaa
rakastamaan liikaa
roikkuaksemme toistemme taakkoina
suotuisa meidän kasvaa
rakastamaan liikaa
roikkuaksemme toistemme taakkoina
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut