Meidän maailmamme avain
oli marmoripintainen.
Avain roikkui hopeaketjussa
sinun kaulassasi
muistuttamassa porttien olevan avoinna.
Kesän viimeisenä päivänä
seisoin porteilla odottamassa.
Kahvalla roikkuvan avaimen
marmoripinta oli sulanut pois.
Se oli taas avain minun maailmaani.
Oliko sinua koskaan olemassakaan?
Selite:
Hiljaista tunnistamatonta ikävää.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Kaunis.
Tämä on upea.
Taidokasta kerrontaa.
Kaunis.
Upea.Pidin kovasti. "Oliko sinua koskaan olemassakaan?"
rakastan tota runon nimeä :) ja tästä ei synny kauheasti mielikuvia, koska tunteet taitaa olla enemmän pinnassa ja se tarkoitus, mutta sekin on tietenkin hyvä juttu. :>
Kaunis.
Tämä on upea.
Taidokasta kerrontaa.
Kaunis.
Upea.Pidin kovasti. "Oliko sinua koskaan olemassakaan?"
rakastan tota runon nimeä :) ja tästä ei synny kauheasti mielikuvia, koska tunteet taitaa olla enemmän pinnassa ja se tarkoitus, mutta sekin on tietenkin hyvä juttu. :>