”Remember that piano”
Katson menneisyyteen
katson syntymääni,
joka sekin
on mysteeri
valhe,
joka on
kirjoihin kirjoitettu
valhe, jota
on povattu
pitkäksi ja
onnelliseksi
epäilykselle
alttiina
tahtoa ja haluta
kestää tyhjien
öiden ja
surumielisten
rakkauksien paino
me,
jotka olimme
lähellä,
mutta niin kaukana
näkymättömiä
ymmärtämään
anteliaisuuden mittaa
sen enempää
kuin
kolikolla on
ihmeellinen
voima
nuoruuden
pauloihin jääneellä
mahtava kyky
rakastella
salaa
tai
jokaisen
tahdonvoiman
kuumuudessa
sisällään tuntea
tyytymättömyyden
olemassa olevaan
suuttumuksen
osaksi halua
kuten ihmisen
karttaa luetaan
tartutetaan unelmia
ja onnellisuutta
muistan se
malttamattomuuden
tulen, joka
polttaa jokaista
soppea
jokaista koloa
kuinka se halusi
repiä kaiken
siveän ja
uskonnollisen
kuinka se
halusi tyydyttää
ja tulla tyydytetyksi
mikä kasvattaa
intohimon vietin
elämän viettiä
suuremmaksi
mikä tekee
ruumiin miekan
sielun miekkaa
suuremmaksi
ei mikään
tulevaisuus oli
aina jossain
toisaalla
jossain missä
todellisuuden ja
mielikuvan häveliäisyys
käännyttää sieluja,
huolettoman
maan ja taivaan
välissä
olisi rakastettava
ansaitakseen
koskettava
suljetuin silmin,
tunnistaakseen itsensä
peilistä
tunnistaakseen
toisen elävän,
jota koskettaa
suljetuin silmin
kääntää selkänsä
ja
unohtaa
jotta ei muistaisi
miltä ne silmät
näyttävät
mitä tuntevat
ja niin me
pakotamme itsemme
vastoin
sisäistä näkemystä
vastoin syviä vaistoja
epämoraalisuuteen
vahingoittaaksemme itseämme
antaaksemme julmuudelle
oikeutuksen
” Rainy days never say goodbye”
nuoruuteni kirkkaalla
taivaalla
uneksivat pehmeät ajatukset
niitä ei ollut
kynnetty
ja sen niittyihin
ei
aura ollut ehtinyt
sikiäminen ja
itäinen koettelivat
antoivat hiljaisuuden
voimassa kyvyn
ymmärtää miten
elämä naurahtaen
ponnistaa esiin
ja näyttää
hampaansa
miten se
elämän ihme kohisee
ja kuinka rakkaus
palvoo ja
värisee valossa
kaikki näyttää
eilistä
koreammalta
kuohuen vuolaammalta
ja minun
täytyisi vain
laskea ja hallita
katsoa sitä
virran hohdetta
kuinka se
piti huolen omistaan
kuinka se
jätti jalanjälkensä
jota seurata
jumalan lahjana
osasin nähdä
koskematonta kauneutta
osasin imeä
lämpöä
ja läheisyyttä
luullen ansaitsevansa
kaiken
kaiken uhkeuden ja
kiihtyvyyden
murtautua esiin
tässä sitä
on
elämä
kannustaen uusiin iloihin
ja samalla muistuttaen
ikävöiden lapsuutta,
sen ääniä
ja
haikeutta
jokaisellahan
pitäisi olla
kohtalo omassa
kämmenessään
maailmoja romahtaa
ja niitä
kasataan,
mutta minun
nälkäni
huusi intohimoaan
huusi ja
paiskoi
koskettaen koko
rakkautensa voimalla
ilmaisten kauneutta,
läheisyyttä ja
arvokkuutta
sitä toivoin
toistettavuudeltani
elämän ja
kohtaloiden koskettaa
tai kuten
tavallista
soljua ohi
valtavasti kuplia
ja
pintaan noustessaan
tyhjiä
pelkkää
kuoleman hiljaisuutta
”A vision of blue skies forever distractions”
näyttääkö,
kuulostaako elämäni
onnellisuudelta
ottaessaan vaan
vastaan
väistämättömyyden
oma sisäisen
luomukseni,
joka
kantoi vastuitaan
satunnaisuudesta
vapaita kohtaloita
tahti jos
toinenkin
veressäni
pilkaten hyvää
ja pahaa,
jos niistä
ei ollut
elämänkumppaniksi
vain musiikin
minä tunnistin
sen aikaansaaman
liikutuksen
sydänalaan
mikä on
tavoittelemisen
arvoista
mikä tekee luomisen
ja jälkeen jätetyn
toistuvuuteen
jälkensä
aloittaa alun
ja lopun
tai päinvastoin
lopettaa
uuteen alkuun
“You used to say, I like Chopin
viimeisinä vuosina
olen
nähnyt paljon
ontuvia ja
matelevia
ihmisiä
pelkkiä pintapuolisia
vertauksia
mikä ihme
ihmisiä
nykyään vaivaa
miksen kuule
täsmällisen ilmaisun
välttämättömyyttä
tai sydämellistä
auliutta jalkauttaa
menneisyys
ritarillisuuteen
niin kuin aina
minä olen seissyt
yön tullen portailla
niin kuin minä
tunnen olevani yhtä
jokaisen äänen
saavuttaa
antaa uusi elämä
ja olisihan
minun pitänyt
tietää
sanomatta
yhtään sanaa
hellyydestä
katsomatta
toisiamme
että pidät
Chopinista
miten haaveiden
käy,
miten surullisia
aamut ovat
ilman kosketusta
miten surullisia
katseet,
jotka eivät
tunne
Chopinin merkitystä
miten se
herättää silmäsi,
miten se
imee mitättömyyttä
ihmisen mielen
poikki ja
sieltä
unettomuuteen
jotta soittimeni
heläjäisi onnesta,
olisi uusi
ulottuvuus
uuteen päivään
ja niin painavaa
se onnellisuus
on,
että ei se
jaksa lentää
se tekee pesänsä
omaan persoonaansa
omaan kultaansa,
keskelle
keskipistettämme
kyllä sinäkin sen
tunnet,
kun parvena
liidät
ja kosketat ja asutat
samaa sielua
käperryt siihen,
hitaasti hiivut
valuen tyhjiin
niin ne
työntävät
pois pilvet
tyynnyttävät tuulet
jotta olisit
suojassa,
osana tätä
samaa rakkautta
samaa ajatusta,
kun ajattelen sinua
mitä sinulle sanoisin
mitä menneistä
tunteistani kertoisin
miten myrskyt
ryntäävät ja
silmäilevät sen
tuomaa usvaa
kalloin halkeamista
nousevia
kukkasia,
kasvoja
joiden huumausta
seuraa sateisia päiviä
päivien loiston seurata
öiden kurjuutta
ilman sinua
eikä siinä
tuskassa enää
erota kipua
vaan ainoastaan
sateen kohdata
valo
kaipaushan on
kuollut kuten
jo aiemmin kirjoitin
tunsin
voi kuinka
ne vihreät
lehdet
kahisisivat
jälleen
antaisivat hengen
ravistella sielua,
rakkautta
upottaakseen unohduksen
rakastaakseen
elämää,
kasvoja,
jotka ajelehtivat
tuulessa
vailla selitystä
vailla merkitystä,
jota sydämeni
kaipaa ja vaatii
ja ihmiset vaan nauravat
ja pilkkaavat
pelkäävät
tragediansa keskellä
minä halusin uudistua,
halusin palata sinne
mistä tulin
ja eihän se
onnistunut
jäin itseeni
tietoisuuteni
ympäröimäksi
minä meluuni
sinä Chopiiniin
ja niin
me emme tunnistaneet
toisiamme
tunnistaneet
valheetonta elämää,
muutoksen virtaavaa
tuskaa
halu oli
niin
kammottava kuilu,
juhlan ja
kidutuksen
intohimoa
ihmeet ja
onni eivät
kysyneet ajankohtaa
minä kysyin
minä anoin
myötätuntoisuuden
jumalaa
rukoilin ja
siivekkäitä
sieluuni
tyhjänpäiväisiä
pelättimiä häätämään
kuninkaat ja
prinssit
paljastamaan
tavallisen sotilaan
tavallisen elämän
kohdata elämäsi
sitä odotettua,
sitä josta
uneksin
naisen antautua
ja miehen hallita,
mutta eihän tämä
ole eläinten maailma
vaistoilla tyydytetään,
lihallisuudella ja
henkisyydellä
ja silloin ei
kysytä
kuka antautuu
ja kuka jättää
rauhaan
sitä elää
uudelleen ja
uudelleen
tuskaa, rauhaa
rakkautta
kaikkia mielen kuvia
halun muuttua
ihailuksi
“Rainy days growing in your eyes
tell me where's my way”
miksi minä
pidin lukua
kaikista päivistä
kaikista tunteista
lahjoittaa kiintymykseni,
kärsimättömyyteni
voimien äärirajoille
ja mikään ei
olisi voinut
olla kauempana
totuudesta
olin mies,
tein kaikkeni
ja
nainen
mitä mies ei
osannut
tapa jolla
rakkauden portit
avataan
kaikki tunnustusten
ja rakkauden
tulva
vyöryi
hiljaisuus oli
murhattu,
yksinäisyys elää
heissä
katselee
etäistä maailmaa
ja minun piti
muistaa jotain
muistaa ja
valvoa
sen naisen
unelmaa
sitä tyttöä,
joka nyt on
kasvanut naiseksi
kaikki oli
eilen vielä
harmaata
tänään punainen
huntu peittää
onnen taivaan
minä tiedän,
että hän
odottaa
minä
tiedän hänen tulevan
vaikka meillä
ei olisi mitään
sanottavaa
on aika
lähteä
on aika
löytää
ulospääsy
lopulliseen hiljaisuuteen
elämän puun
oksat ovat
vahvat ja
viisaat
niihin se
tulva kietoutuu
rakkaus,
joka tuo
unohduksen
takaisin elämään
sen sammumaton kipinä
soittaa
I like Chopin
uudelleen
ja
uudelleen
piru periköön sen
mutta olen onnellinen
sen tuomaan tunteeseen
tuntea ihminen,
tuntea mitä
se tekee meille
kun sanoo
olevansa taivaassa
ja kaikella on tarkoituksensa
sanoista ja
soinnuista syntyy
merkityksiä
leikkejä kohtalon
sokaista,
jos emme kanna
sydämessämme
rakkautta
katso sitä
silmiin
kysy onko
mitään
vielä
korjattavissa
onko tuo
ihana laulu
vielä
todellisuutta
rakkautta
suurille teoille
”Love me now and again”
kuten silloin joskus
ylpeinä näytimme
tiesimme ettei
mikään tule
olemaan ennallaan
korvien humistessa
Chopinia täynnä
Katson menneisyyteen
katson syntymääni,
joka sekin
on mysteeri
valhe,
joka on
kirjoihin kirjoitettu
valhe, jota
on povattu
pitkäksi ja
onnelliseksi
epäilykselle
alttiina
tahtoa ja haluta
kestää tyhjien
öiden ja
surumielisten
rakkauksien paino
me,
jotka olimme
lähellä,
mutta niin kaukana
näkymättömiä
ymmärtämään
anteliaisuuden mittaa
sen enempää
kuin
kolikolla on
ihmeellinen
voima
nuoruuden
pauloihin jääneellä
mahtava kyky
rakastella
salaa
tai
jokaisen
tahdonvoiman
kuumuudessa
sisällään tuntea
tyytymättömyyden
olemassa olevaan
suuttumuksen
osaksi halua
kuten ihmisen
karttaa luetaan
tartutetaan unelmia
ja onnellisuutta
muistan se
malttamattomuuden
tulen, joka
polttaa jokaista
soppea
jokaista koloa
kuinka se halusi
repiä kaiken
siveän ja
uskonnollisen
kuinka se
halusi tyydyttää
ja tulla tyydytetyksi
mikä kasvattaa
intohimon vietin
elämän viettiä
suuremmaksi
mikä tekee
ruumiin miekan
sielun miekkaa
suuremmaksi
ei mikään
tulevaisuus oli
aina jossain
toisaalla
jossain missä
todellisuuden ja
mielikuvan häveliäisyys
käännyttää sieluja,
huolettoman
maan ja taivaan
välissä
olisi rakastettava
ansaitakseen
koskettava
suljetuin silmin,
tunnistaakseen itsensä
peilistä
tunnistaakseen
toisen elävän,
jota koskettaa
suljetuin silmin
kääntää selkänsä
ja
unohtaa
jotta ei muistaisi
miltä ne silmät
näyttävät
mitä tuntevat
ja niin me
pakotamme itsemme
vastoin
sisäistä näkemystä
vastoin syviä vaistoja
epämoraalisuuteen
vahingoittaaksemme itseämme
antaaksemme julmuudelle
oikeutuksen
” Rainy days never say goodbye”
nuoruuteni kirkkaalla
taivaalla
uneksivat pehmeät ajatukset
niitä ei ollut
kynnetty
ja sen niittyihin
ei
aura ollut ehtinyt
sikiäminen ja
itäinen koettelivat
antoivat hiljaisuuden
voimassa kyvyn
ymmärtää miten
elämä naurahtaen
ponnistaa esiin
ja näyttää
hampaansa
miten se
elämän ihme kohisee
ja kuinka rakkaus
palvoo ja
värisee valossa
kaikki näyttää
eilistä
koreammalta
kuohuen vuolaammalta
ja minun
täytyisi vain
laskea ja hallita
katsoa sitä
virran hohdetta
kuinka se
piti huolen omistaan
kuinka se
jätti jalanjälkensä
jota seurata
jumalan lahjana
osasin nähdä
koskematonta kauneutta
osasin imeä
lämpöä
ja läheisyyttä
luullen ansaitsevansa
kaiken
kaiken uhkeuden ja
kiihtyvyyden
murtautua esiin
tässä sitä
on
elämä
kannustaen uusiin iloihin
ja samalla muistuttaen
ikävöiden lapsuutta,
sen ääniä
ja
haikeutta
jokaisellahan
pitäisi olla
kohtalo omassa
kämmenessään
maailmoja romahtaa
ja niitä
kasataan,
mutta minun
nälkäni
huusi intohimoaan
huusi ja
paiskoi
koskettaen koko
rakkautensa voimalla
ilmaisten kauneutta,
läheisyyttä ja
arvokkuutta
sitä toivoin
toistettavuudeltani
elämän ja
kohtaloiden koskettaa
tai kuten
tavallista
soljua ohi
valtavasti kuplia
ja
pintaan noustessaan
tyhjiä
pelkkää
kuoleman hiljaisuutta
”A vision of blue skies forever distractions”
näyttääkö,
kuulostaako elämäni
onnellisuudelta
ottaessaan vaan
vastaan
väistämättömyyden
oma sisäisen
luomukseni,
joka
kantoi vastuitaan
satunnaisuudesta
vapaita kohtaloita
tahti jos
toinenkin
veressäni
pilkaten hyvää
ja pahaa,
jos niistä
ei ollut
elämänkumppaniksi
vain musiikin
minä tunnistin
sen aikaansaaman
liikutuksen
sydänalaan
mikä on
tavoittelemisen
arvoista
mikä tekee luomisen
ja jälkeen jätetyn
toistuvuuteen
jälkensä
aloittaa alun
ja lopun
tai päinvastoin
lopettaa
uuteen alkuun
“You used to say, I like Chopin
viimeisinä vuosina
olen
nähnyt paljon
ontuvia ja
matelevia
ihmisiä
pelkkiä pintapuolisia
vertauksia
mikä ihme
ihmisiä
nykyään vaivaa
miksen kuule
täsmällisen ilmaisun
välttämättömyyttä
tai sydämellistä
auliutta jalkauttaa
menneisyys
ritarillisuuteen
niin kuin aina
minä olen seissyt
yön tullen portailla
niin kuin minä
tunnen olevani yhtä
jokaisen äänen
saavuttaa
antaa uusi elämä
ja olisihan
minun pitänyt
tietää
sanomatta
yhtään sanaa
hellyydestä
katsomatta
toisiamme
että pidät
Chopinista
miten haaveiden
käy,
miten surullisia
aamut ovat
ilman kosketusta
miten surullisia
katseet,
jotka eivät
tunne
Chopinin merkitystä
miten se
herättää silmäsi,
miten se
imee mitättömyyttä
ihmisen mielen
poikki ja
sieltä
unettomuuteen
jotta soittimeni
heläjäisi onnesta,
olisi uusi
ulottuvuus
uuteen päivään
ja niin painavaa
se onnellisuus
on,
että ei se
jaksa lentää
se tekee pesänsä
omaan persoonaansa
omaan kultaansa,
keskelle
keskipistettämme
kyllä sinäkin sen
tunnet,
kun parvena
liidät
ja kosketat ja asutat
samaa sielua
käperryt siihen,
hitaasti hiivut
valuen tyhjiin
niin ne
työntävät
pois pilvet
tyynnyttävät tuulet
jotta olisit
suojassa,
osana tätä
samaa rakkautta
samaa ajatusta,
kun ajattelen sinua
mitä sinulle sanoisin
mitä menneistä
tunteistani kertoisin
miten myrskyt
ryntäävät ja
silmäilevät sen
tuomaa usvaa
kalloin halkeamista
nousevia
kukkasia,
kasvoja
joiden huumausta
seuraa sateisia päiviä
päivien loiston seurata
öiden kurjuutta
ilman sinua
eikä siinä
tuskassa enää
erota kipua
vaan ainoastaan
sateen kohdata
valo
kaipaushan on
kuollut kuten
jo aiemmin kirjoitin
tunsin
voi kuinka
ne vihreät
lehdet
kahisisivat
jälleen
antaisivat hengen
ravistella sielua,
rakkautta
upottaakseen unohduksen
rakastaakseen
elämää,
kasvoja,
jotka ajelehtivat
tuulessa
vailla selitystä
vailla merkitystä,
jota sydämeni
kaipaa ja vaatii
ja ihmiset vaan nauravat
ja pilkkaavat
pelkäävät
tragediansa keskellä
minä halusin uudistua,
halusin palata sinne
mistä tulin
ja eihän se
onnistunut
jäin itseeni
tietoisuuteni
ympäröimäksi
minä meluuni
sinä Chopiiniin
ja niin
me emme tunnistaneet
toisiamme
tunnistaneet
valheetonta elämää,
muutoksen virtaavaa
tuskaa
halu oli
niin
kammottava kuilu,
juhlan ja
kidutuksen
intohimoa
ihmeet ja
onni eivät
kysyneet ajankohtaa
minä kysyin
minä anoin
myötätuntoisuuden
jumalaa
rukoilin ja
siivekkäitä
sieluuni
tyhjänpäiväisiä
pelättimiä häätämään
kuninkaat ja
prinssit
paljastamaan
tavallisen sotilaan
tavallisen elämän
kohdata elämäsi
sitä odotettua,
sitä josta
uneksin
naisen antautua
ja miehen hallita,
mutta eihän tämä
ole eläinten maailma
vaistoilla tyydytetään,
lihallisuudella ja
henkisyydellä
ja silloin ei
kysytä
kuka antautuu
ja kuka jättää
rauhaan
sitä elää
uudelleen ja
uudelleen
tuskaa, rauhaa
rakkautta
kaikkia mielen kuvia
halun muuttua
ihailuksi
“Rainy days growing in your eyes
tell me where's my way”
miksi minä
pidin lukua
kaikista päivistä
kaikista tunteista
lahjoittaa kiintymykseni,
kärsimättömyyteni
voimien äärirajoille
ja mikään ei
olisi voinut
olla kauempana
totuudesta
olin mies,
tein kaikkeni
ja
nainen
mitä mies ei
osannut
tapa jolla
rakkauden portit
avataan
kaikki tunnustusten
ja rakkauden
tulva
vyöryi
hiljaisuus oli
murhattu,
yksinäisyys elää
heissä
katselee
etäistä maailmaa
ja minun piti
muistaa jotain
muistaa ja
valvoa
sen naisen
unelmaa
sitä tyttöä,
joka nyt on
kasvanut naiseksi
kaikki oli
eilen vielä
harmaata
tänään punainen
huntu peittää
onnen taivaan
minä tiedän,
että hän
odottaa
minä
tiedän hänen tulevan
vaikka meillä
ei olisi mitään
sanottavaa
on aika
lähteä
on aika
löytää
ulospääsy
lopulliseen hiljaisuuteen
elämän puun
oksat ovat
vahvat ja
viisaat
niihin se
tulva kietoutuu
rakkaus,
joka tuo
unohduksen
takaisin elämään
sen sammumaton kipinä
soittaa
I like Chopin
uudelleen
ja
uudelleen
piru periköön sen
mutta olen onnellinen
sen tuomaan tunteeseen
tuntea ihminen,
tuntea mitä
se tekee meille
kun sanoo
olevansa taivaassa
ja kaikella on tarkoituksensa
sanoista ja
soinnuista syntyy
merkityksiä
leikkejä kohtalon
sokaista,
jos emme kanna
sydämessämme
rakkautta
katso sitä
silmiin
kysy onko
mitään
vielä
korjattavissa
onko tuo
ihana laulu
vielä
todellisuutta
rakkautta
suurille teoille
”Love me now and again”
kuten silloin joskus
ylpeinä näytimme
tiesimme ettei
mikään tule
olemaan ennallaan
korvien humistessa
Chopinia täynnä
Selite:
https://www.youtube.com/watch?v=2lwfGlZdH58
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Hienoa tulkintaa,pidän.
Sivut