Maailmako rasia,
salaisuuksilla täytetty,
vai ennalta määrättyä,
kuljettavaksti tarkoitettu.
Aika lohtua haavoittuneille,
vai rangaistus jokaisen kannettavaksi luotu,
ja tähdet - nekin silloin vain valhetta,
sillä elämämme on harhaa.
Ja silloin sinäkin vain aineeton,
mieletön, olematon
ja se rintaani kivistää tuhannen nyrkin voimilla.
Kun kuljen nyt yksin
on kaikki poissa
ja ääni hiljentynyt,
vaan epäilys häilyvä horisontin täyttää.
“Totuus on harhaa: vain harha on totta”
Ja löydän itseni,
keskeltä kaiken,
ollen mitään
ja yhtälailla kaikki.
Selite:
Joku on varastanut runojeni selkärangan. Tuokaa se takaisin.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Upea runo!
selkärangattomanakin tää on upea.
Ihastuin jo runosi nimeen eikä sisältökään tuota pettymystä. Se pysyy hyvin kasassa alusta loppuunsa saakka. Latelee kysymyksiä ja ajatuksia tuutintäydeltä ja haluaa niihin vastauksia. Niitä miulla ei kuitenkaan ole, sillä jokaisen on vain etsittävä oma tiensä ja totuutensa. Mutta ei hätää ~koko elämä on aikaa :)
Onhan tässä selkäranka. Eikä edes pauku niin kuin sulla.
Joissain runoissasi koen (erilaisten vaikutteiden, fantasiakuvaston ja musiikkibisnesmäisen metallimaailman läpi suodattuen) todellisen kyselyn värinää, ja niin on tässä. Maailman totuuksien ja totuudettomuuksien viidakossa liikahteleva ihmisyys, uhma (totuuksia kohtaan, koska ne ovat niin keinotekoisia, harhoja) ja samalla totuudenjano luovat symbioosin; ilman sitä runo olisi rangaton, totta, mutta kyselysi (tietoinen tai tiedostamaton) pitää runon kasassa; ja lopussa yksi mahdollinen vastaus, yksi hetkellinen muotoilu (hyvin itämainen).