Minä istun aistit turtuneena,
sinä katsot minua,
vanhan lipaston varjosta.
Sinä olet vielä niin kovin kaunis,
minua vuodet eivät ole,
kohdelleet niin hyvin.
Sinä olet villi ja
vapaa toisin kuin minä.
Joka vannoo nimeen rakkauden
ja aina tahtoo vain kestävän.
Jos myöntäisin sen,
olisin vain valehtelija,
kertoisin sadusta -
vain oman puoleni.
Sinussa on jotain,
joka minut saa sekaisin.
Selite:
Koska runous on vain houretta, joka nousee humalaisten suista.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
loistava. tykkäsin paljon, muutenkin sun tyylistä kirjoittaa.
Auta minua ymmärtämään, jos hän saa sinut sekaisin, mikset halua häntä uniisi? Paljon kauniita sanoja, ja pidän paljon, en vain ymmärrä miten otsikko sopeutuu tähän tunnelmaan.
Arkaa pelokasta toivetta, itsensä suojausta.
Älä tule, houkuttaa silti mutta pelkää jotain niin että vapisee kauhua ja halua olla satuttamatta...oonko sekasii, vai mitä mut näin tälläkertaa aukee..
vau - upea.
Tässä on jotakin kiehtovaa ! Pidin !
^Koska toisen ihanuus on usein liian pelottavaa?
Suloinen runo, jossa on kuitenkin jotakin katkeraa. Katkeran suloista? Tyksin.
taas kerran lankesin lukemaani. vangitsen hyvin ihmisten tunteita runoihisi. niistä näkee elämänsä kuin peilistä