mikä hiljaa huokuu korviini se hiljaa huokuu pois ja viimeistelee talvisen pinnan niin että ajatuskin liukenee lumeksi suussa. näinä aikoina käytän kimaltelevia sanoja, koruja ja tummaa lakkaa, jonkinlaista vankempaa tunnelmaa, joka kestää viiman. jonka valo on hellää, kuin hitaat kipinät. vaan olen silti kuin koivu, riisuttu oksa, jonka liike piirtyy jäiseen ilmaan niin ettei kukaan huomaa. kannan kauniin ja jähmetän sen varsilleni. tekeydyn kärsivälliseksi.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi