Olen ovilla,
palettini hohtaa mosaiikkia.
Kuulen kutsun
hämärään huoneeseen
luo naishahmon täydellisen
vaan kaarensa
ovat kylmää marmoria.
Peräännyn,
yritän uudelleen.
Aistin kevään vehreyden
näen neidon suloisen
päivänvarjoineen keimaillen,
kuitenkin toiselle.
Käsiäni kihelmöi.
Muovaan niistä perhosen
lähetän matkaan etsien.
Se palaa
ja sinä astut lasiovista
paljain jaloin
kesä hiuksilla
olet minulle
elävää mosaiikkia.
palettini hohtaa mosaiikkia.
Kuulen kutsun
hämärään huoneeseen
luo naishahmon täydellisen
vaan kaarensa
ovat kylmää marmoria.
Peräännyn,
yritän uudelleen.
Aistin kevään vehreyden
näen neidon suloisen
päivänvarjoineen keimaillen,
kuitenkin toiselle.
Käsiäni kihelmöi.
Muovaan niistä perhosen
lähetän matkaan etsien.
Se palaa
ja sinä astut lasiovista
paljain jaloin
kesä hiuksilla
olet minulle
elävää mosaiikkia.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
pidin todella paljon
Runosi on kuva, oikeastan allegoria taiteen tekemisestä. Mosaikkityö synttyy pienistä palasista, lasikolmioista ja neliöistä. Ne ovat taiteilijan edessä kylminä ja elottomina palasina, kaottisena röykiönä. Niistä syntyy teos, ja se saa elämän ja sielun, jos taiteilija löytää kohteensa syvimmän sisällön, kun se on valmis.
Luin jo eilen, palasin sanoakseni jotain.
Olen kirjaihmisiä, ja niinpä runostasi tulee vahvasti mieleeni
Siri Hustvedt'n teos KAIKKI MITÄ RAKASTIN.
Hieno, hieno runo, jossa tuoksuu santelipuu.
lueskelin
tuloksena
vallan erikoinen on teksti
positiivisesti
mutta paras kun on rehellinen oma itsensä.
Satumainen runo.
ja muotouttaessaan omien kokemustensa kautta harhan ja toden elävää mosaiikkia