Syksyinen maanantaiaamu

Aamurusko nousi syksyiseen
maanantaiaamuun
tieristeyksen edessä.
Lehdet lentelivät hempeän
aamutuulen tahtiin
ja laskeutuivat hennosti vesilätäkköön
alas maahan.

Ulkona tuoksui raikkaalle
ja pieni tuulahdus
toi oranssinpunapäisen tytön kasvoille
hymykuopat.
Syksy oli virkistänyt hänenkin mielensä.

Vesipisarat laskeutuivat ropisten
tytön vaaleanpunaisen, siniraitaisen
sateenvarjon päälle.
Hänen korvansa saivat kuunnella
niiden kaunista sävelmää.

Aamuruskon oranssinhehkuiset värit
koristelivat tummaa taivasta,
jota tyttö tuijotti sanattomana.
Hän kurotti kasvojaan ylemmäs
ja katsoi, mitä syvemmälle.
Hänen poskellensa vieri kyynel
kuin pieni vesipisara,
ja se valui
pitkin hänen ruskean nahkatakkinsa

kulunutta pintaa.

Tuuli henkäisi vieläkin

hänen oranssinpunaisia hiuspalmikoitaan,
kohti hänen haaleita kasvojaan.
Ja vielä toinen, kolmaskin,..
...hänen ajatuksiinsa hiipi hiljaa
pienenpieni haave:
"Kunpa syksy olisi ikuinen".