Missä sinä olet, Kirsikankukka?
Sama yksinäisyys nostaa päätään
metsän reunassa, missä puiden varjot alkavat,
merenrannassa ja tiellä, jota pitkin taivallan.
Milloin sinä tulet, Kirsikankukka?
Ei aikaa voi mitata tunneilla tai päivillä,
vaan niillä hetkillä, jolloin odotan, että tulet
odottamatta, hiljaa kuin auringonnousu.
Siinä sinä hymyilet, Kirsikankukka!
Katsot minua hentona ja kauniina,
valmiina valloittamaan koko maailman.
Juuri sellaisena sinut muistin sateisina öinä.
Taasko sinä katosit, Kirsikankukka?
Nojasit tuuleen ja annoit sen kantaa
korkealle, kauas, ylemmäksi kuin yksikään ajatus.
Ajatus, hiljainen laulu ja sydämeni kaipuu.
cc
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Herkkää ja hieman melankolista, kuin katoava rakkaus katseen tavoittamattomiin. Kaiken kauneuden yli jää soimaan runon viimeinen osio!
Rakkausrunoutta parhaimmillaan - ajaton.
Voi, kuinka sulostuttavan kaunis ja koskettava runonen.
Tämä runo on kaunis, koskettaa syvältä. Kyynelin.
Ihana, herkkä ja kaunis runo...
Sivut