Kuka rakkaudelle aistittomuuden antoi,
sokeuden sille yksinoikeudella lupasi?
Silmitön raivo, intohimo jos ei heijastu,
sirpaleista sadoista lattioilta monistu
talon tuon, löytyykö silloin edes pulssia
asukkaista, jotka lain eivät kuule marssia
Valssia vihaisten jalkojen
Neliraaja-amputoitujen tanssia
muistuttaen hypnoosia ja transsia
kuin sisällötöntä puhetta, jargonia
lähellä lobotomiaa on harmonia
Repivämpi riitaa aina puhumattomuus
suurinta väkivaltaa välinpitämättömyys
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Otsikko ja kaksi viimeistä riviäkin jo paljon sanovat, joskin hienosti tuo kaikki muukin on. Upea.
Erinomainen runo!
Ja kaikki Sinun runosi ovat vaikuttavia, ajatuksia antavia, kiitos kiitos.
Tässä puutut tärkeään asiaan parisuhteessa,
riita on riitaa, mutta miljoona kertaa parempi vaihtoehto kuin puhumattomuus ja välinpitämättömyys.
Puhutteleva runo sinulta jälleen.
Erityisesti jää mieleen nuo runon kaksi viimeistä riviä. Puhumattomuus ja välinpitämättömyys ovat Pahimpia.
Otsikon paukkuvat ovet myös puhuttelevat. Niihin liittyen kävi mielessä, että ikääntymisen myötä ovien paukkuminen hiipuu... riidatkin pehmenevät, olen huomannut. :)
Elämään kuuluu myrskyjä, ne raikastavat ilmaa. Kunhan eivät jää päälle pyörimään.
Vahvaa ja Vaikuttavaa runoutta.
Riita aina puhdistaa ilmapiiriä, kun saa sanottua sanottavansa, mutta puhumattomuus ja välinpitämättömyys saa asiat umpisolmuun.
Vahvaa tekstiä, jossa paljon polkuja joille lähteä. Nostaisin mielelläni vain kahden viimeisen rivin ajatuksena; Onko riita parempi kuin puhumattomuus? Kyllä, jos se nimenomaan on rakentavaa. Puhumattomuus pitkittyessään taas liittyy mielestäni jopa henkiseen väkivaltaan, jossa toiselle osapuolelle ei anneta edes mahdollisuutta kommunikointiin. Se loukkaa. Entä välipitämättömyys? On sanottu, että nimenomaan se on suurinta "sairautta" yhteiskunnassamme. Runosi haastaa jälleen. Hyvä.
Sivut