on ilo muuttanut muotoaan
se on kääntänyt nuhruista takkiaan
nuo silmät äsken ilolla täyttyneet
on saaneet surun taas vieraakseen
mutta pellen tanssi vain naurattaa
ei kukaan kyyneltä huomaakaan
se maskiin niin huolella verhoutuu
nauruun puhkeaa ihmisten suut
kun saapuu ilta pelle yksin jää
on asu riisuttu, ilman meikkiään
hän katsoo peiliin ilmein uupunein
miksi narrin osan sain osaksein
eikö kukaan ymmärrä pelle tää
seassa ihmisten on niin yksinään
enkö onnea koskaan omaksein saa
eikö pelleä kukaan voi rakastaa
taas esitys alkaa ja pelle tää
nauraa,pyörii,heristää nyrkkiään
yleisö nauttii pellelle taputtaa
kun pelle niin hassusti hohottaa
on ilo muuttanut muotoaan
se on kääntänyt nuhruista takkiaan
nuo silmät äsken ilolla täyttyneet
on saaneet surun taas vieraakseen
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Idea ja teema vanha - mutta tapa jolla sen kirjoitat on tuore ja liikuttava - ja taitava. Aina kun luen näitä runojasi ne soivat kuin laulu...
Mielenkiintonen, sai ajattelemaan, vertauskuvallinen.
Julkisivu ei kaikkia tunteita kerro.
Koskettava...
Aivan upea, ulkoasua myöten vie mukanaan. Tätä se on, ihmisen elämä usein. t. Pelle
Hyvin tässä asian kerrot, jään miettimään onko tässä maailmassa muita kuin kuvaamiasi pellejä... kaikilla meillä on naamiomme!
Kerrot hienosti.
Joudun joskus itsekin
naamiota vaihtamaan
niinkuin me kaikki.
Sivut