Se oli silloin
Siitä on niin kauan
annoin sinulle kaiken
Sinä myös minulle kaikkesi annoit
Se ei kuitenkaan riittänyt,
me molemmat halusimme enemmän
ja sitä haimme ja haimme
tanssisaleista, kapakoista,
mistä milloinkin
Niin monen monta vuotta
etsimme ja haimme rakkautta
vielä lisää rakkautta
kuumeisesti, kiihkeästi
etsimme sitä
vuosi vuoden perään
Löysimmekö sitä,
saimmeko rakkautta jo niin paljon
että voisimme alkaa jakamaan sitä
toisillemme
Olemmeko nyt onnellisia?
Sinä et painaudu enää syliini
kuin joskus, pikaisesti,
enkä minä kosketa kättäsi
kuin vahingossa
Kun puhumme, puhumme kuin vieraat
emme katso enää toisiamme silmiin
emme kuiski rakkaudesta,
me vain kaipaamme sitä
ja olemme yhdessä
Selite:
Tämä on ensimmäisiä runoja, mitä olen tänne kirjoittanut. Olin vielä naimisissa ja eron kellot alkoivat hiljalleen soittaa surullista sävelmää.
Runo ilmestyi täällä 21.09.2003. Vuosien kuluessa se on jostain syystä kadonnut, laitan sen takaisin tänne.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi