askeleitako kuulen
on huoneessani pimeää
oven aukeavan luulen
mutten ketään nää
hengitän ihan hiljaa
sydän takoo rinnassain
koskea minuun ei saa
en ole voimissain
mieleni hennon heikon
yltä sulanut on jää
huurut pimeän peikon
minut rauhaan jättäkää!
tummat varjot häilyy
ne yötäni varjostaa
pelkooni mikä on syy
miksi taas ahdistaa
nousee päivän kajo
jo takaa metsämaan
haamut haihtuen hajoo
voin hetken torkahtaa
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Hui minkä tunnelman taas tuot sujuvin sanoin. Tuoltahan se joskus tuntuu, nimetön häilyvä ahdistava olo jonka päivä onneksi karkoittaa kauemmas. Ainakin hetkiseksi.
Tiivistunnelmainen runo.
*virn* no täältä metsämaan takaako se päivän kajo nousee??Mää ajattelin et tost toispuolt jokkee.
Kaunis runo.
Sivut