Kuinka huomaamatta sitä voi
luiskahtaa aallonharjalta alas
pohjamutiin.
Vajota samean veden sekaan,
hiljaa kietoutua kiinni
aluskasvillisuuteen.
Jäädä jumiin siihen hämärään,
johon valo pinnalta vaivoin kajastaa.
Seurata, ikään kuin itsestä irrallaan,
ylöspäin pyrkiviä kuplia hengityksestä,
joka ei huomisesta piittaa.
Ja vaikka tietää, että todella
niin halutessaan pystyisi,
juuri nyt ei jaksa
viitsi
huvita
ei näe syytä nousta ylös,
ravistaa rihmoja ympäriltään.
Haluaisin nyt vain nukkua,
tässä näin. Anna mun vaan olla.
Iloisuuden talviunilla.
sillä uskon
ja tiedän
valo lisääntyy kyllä.
Päivä päivältä vähenee p i m e ä n p a i n o.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Oltava on ahkerana, kuten kaakattava matoja etsiskelevä kana.
Todeksi tiedän.
Kevättä kohden.
Ajan vievän.
Sivut