Yön haalealla poskella

Ei metsän humina koskaan kuiskuttele rumia.
Ovat ne kaikuja omasta päästä. Tuiverretusta.
Näyttää rauhaa ja mahdollisuuksia, polkuja uusia.
Väsyyt kulkija, näiden eessä huokaa.
Vieläkö täytyy jatkaa matkaa, taakkaani kantaa.

Ystävä vierelleni tuokaa, hän kaivattua helpotusta antaa.
En enää yksin jaksa, silmäni liikaa toivoneet ,väsyneet, pienet jalkani rakoilla.
Mahdollisuuksia nähdä, kulkea suunnatta, yksin pakolla.
Elämääni eksyneenä pakoilla.

Metsä rakas!

Kerro polkuni, jolta löydän itseni takas.
Näytä se lammenrannan kelopuu jolla hetki levätä.
Voimia kerätä, juoda virkistävää vettä lähteestä.
Laskea reppuni selästä juureen aarnikannon.
Kuiskuttele minulle viisaat sanasi, ikuinen tietosi.
Että löytäisin tarkoitukseni,ystäväni,anteeksiannon.

Olethan vielä vierelläni.
Ystäväni metsä.

Metsän huminassa on rauhallisuus ja myös hiljaisuus, ei silloin yksinoloa edes huomaa
ihmisten joukossa tuntee vieraantuneensa, kun sosiaalisuus unohtuu

Jotenkin tutunomainen tunnelma tässä.

Niin tuttu tunne kokea yksinäisyyttä vaikka on ihmisiä ympärillä. Runosi puhuttelee syvältä..

Syvästi tunteva ihminen kokee
usein yksinäisyyttä, vaikka oliis ihmisiä ympärillä.
Hänellä on lahja kokea montaa asiaa
aivan erilailla kuin valtaosalla ihmisiä.
Runossasi kosketat monen ihmisen mietteitä,
on jotenkin julmaa että herkät sielut
joutuvat kuin paitsioon.

Metsä sensijaan... niin,
luonto kaikkineen on lohdullinen,
mutta jos pakenee metsään liian usein
voi se aiheuttaa määrätynlaiisia ahdistuksia.

Minulle tuli sellainen olo et
runominä katselee ulkopuolisena
oli ympärillä 2 tai sata  ihmistä

metsässä hän on omillaan ja se on hienoa
tässä ulkokullatussa elossa

Yksin on hyvä olla vähän aikaa, mutta ei liian pitkään <3

Vaikka ei ole yksin voi olla yksinäinen, viisas ja hyvä on runosi.

Otsikko lumosi, runossa suuri haikeus. Metsän huminassa on oma lohtunsa.

voi tavaton, kun hieno. Taipuisin ajattelemaan, että valinta voi olla silti hyvä :) Tykkään tästä todella paljon.

Yksinäisyyden tunne muidenkin joukossa... sille ei kukaan muu voi mitään kuin itse...herkkä runo.

Metsänkin humina suloisempaa jos sen voi halutessaan jakaa ihmisen kanssa, jonka kanssa ei tunnu yksinäiseltä vaan täydeltä. 
Kovin syvältä koskettaa runosi.