Sä oot siinä
Taas kevät.
Ei mikään tulppaanikortti-kevät
vaan semmonen lämmin, vähän vino,
kun tuuli haisee tupakalta ja katupölyltä
ja silti –
siinä oot sä.
Punaiset vaunut,
mun kämppä,
ja me molemmat
vähän ujosti innoissamme.
Sä tuut sisään
ja lonkerot avataan niinku portit johonkin parempaan.
Nauru repee.
Sun käsi eksyy mun reidelle
ja joo
se tuntuu just siltä kun pitikin.
Me tutustutaan kehoihin
kuin salaisuuksiin,
hiljaisilla sormilla,
huulilla jotka ei vielä tiedä
kuinka paljon ne tulee muistaa.
Mä teen ruokaa
ja sä sanot:
“Ei oo nälkä.”
Ja mä oon silleen
jes.
Tai siis
ei.
Vittu.
Oliks tää nyt ihan paska?
Mut aamulla,
kun aurinko valuu sälekaihtimien välistä
niinku anteeksipyyntö,
sä kerrot:
“Söin sen kaiken yöllä. Oli liian hyvää. En vaan kehdannut sun edessä.”
Ja siinä hetkessä –
mun epävarmuus sulaa pois
ku viimeinen jääpalakulhossa.
Me tanssitaan vielä hetki,
ilman musiikkia
kehot
rytmissä
joka ei tuu Spotifysta
vaan jostain meistä.
Ja kun sä et oo siinä
mä valvon.
Ajattelen sun hengitystä
ja sitä miten se saa mun aivot hiljenemään.
Miten sun nukkuminen
on mun rauha.
Joskus vielä,
herään sun tukka mun suussa,
ja oon silleen
jep.
Just näin.
Aina vaan sää.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit