SebastianBerg

Harvalukuisia ovat ne kerrat,
kun en olisi sinua ajatellut.
Takkuinen tukkasi,
ja se, miten viekkaasti jokin minua sinua kohti ohjaa.

Naurata minut,
itketä minut,
vihastuta, rakasta—
saa minut tuntemaan kaiken.

Vieläkö en ole sinulle velkaa,
vai olenko?
Elämäni pieninä murusina
en uskalla edes silmiisi katsoa—
sinä viet minut mattoon.

Pyörität pääsi vatsalleni,
lepäät siinä,
ja tuona hetkenä
maaduimme maailmaamme.

Yhtenä, osana jotakin suurta.
Universumia, kai?

Halusin halata sinua,
koskettaa,
nauraa sanoillesi,
vielä kerran,
kuin ensimmäistä kertaa,
noihin hiuksiisi rakastua.