SebastianBerg

Tiedätkö, rakkaani,
että olemme tavanneet tuhat kertaa ennenkin?
Olemme olleet päivän sudenkorentoja,
lohia hyppelemässä ylävirtaan.

Aina olemme toisemme löytäneet,
joskus aika ei antanut meille paljoa.
Silti muistan –
tuhansien elämien tarinat
elävät mielessäni.

En aio surra, kun aikamme loppuu,
vaan iloita –
saanhan etsiä sinut uudestaan.
Mitenhän tulemme kohtaamaan?
Keitä silloin olemme?

Katse metrossa, ja tunne valtaa sinut.
Sen katseen sinä muistat –
jostain alitajunnan varjoista.
Ja sitten katoan ihmisvilinään.

Ota käteni,
pujota sormesi omiini –
ja tee se uudelleen, yhä uudelleen.

En koskaan kyllästy tuoksuusi,
en sisimpääsi.
Mutta katseesi –
sen kautta löydän sinut aina.