Voidaanko nähä vielä viimeisen kerran?

Olin sun Miki Liukkonen,
ja sä mun Rita Behm.
Ei voitu olla yhdessä,
mutta kaikki säkeet ja runot
kertovat meistä ikuisesti—
kunnes kuollessaan teksti jää elämään,
vaikka runoilija ei.

Kirjoitin, kuinka mua sattui,
kirjoitin, kuinka kipeästi
kaipasin sun läheisyyttä, sun katsetta.
Minä, alemman luokan poika,
ja sinä, aatelisen kaunis tytär.

Ei katseen jälkeen voinut erossa olla,
mutta vein tunteeni lautturilla
helvettiin ja takaisin.
Palasin—ohi susta—
mutta tyhjyys otti vallan.
Kauhoi ja kauhoi,
eikä mikään tarttunut kiinni.

Olin autio ja tumma,
iltojesi pelko ja aamusi kaipaus.
Helvetistä pitkä on tulla
metrolla sun luo.
En enkeliä enää kohtaa,
mutta toivon, että hän vielä mut muistaa,
ja ystävälleen hiljaa kuiskaa:

"Muistatko sen pojan mun,
sen sinisilmäisen?
Ei päivääkään ilman sua mielessäin.
Vielä kerran koitan sut tavoittaa—
ja itseni taas lautturin kyytiin matkustaa."