Metsässä oli paljon lunta, pieni pupujussi nousi takajaloilleen ja ihmetteli ääntä mikä kuului suuren kuusen takaa.
Se nosti korvansa ihan pystyyn, että kuulisi paremmin, Pupu näki pienen tontun, kiireesti se riisui punaisen pipon. Ja muut tonttuvaatteet, sillä jouluaika on jo mennyt.
Nyt tontusta tuli haltijatonttu, sille kasvoi siivet ja kirkas lamppu oli kädessä.
Haltija tonttu piti huolta eksyneistä, jotka johdatti turvaan kirkkaalla valolla.
Keväällä kun taas tuli valoisaa tonttu vaihtoi kesäkeijuksi ja oli enemmän vihreä ja seurasi lammelle lasten perässä kun menivät uimaan kukaan ei saanut hukkua tontun ollessa lähellä.
Kesä toi paljon kukkia erivärisiä kun ilma oli tarpeeksi lämmintä. Keijuhaltija iloitsi lasten kanssa. Lapset leikkivä ja juoksentelivat vihreällä nurmella ja välillä pulahtivat raikkaaseen veteen.
Keiju haltija oli huomannut lumpeenkukkia ja sukelsi yhdelle lehdelle ihastelemaan kukan kauneutta. Lapset uivat lumpeenkukkien luona, mutta eivät huomanneet keijuhaltijaa.
Kesä meni ohi nopeasti, syksy värjäsi keijuhaltian värikkääksi. Ihania värejä näkyi lehtipuissa, pihlajassa marjat kypsyivät, syksyllä marjat ja sienet poimittiin talteen.
Keijuhaltialla oli kiire kuiskutella lasillekin heitä kulkemaan kanssaan metsään ja maistelemaan erilaisia marjoja, kohta tulisi taas talvi ja marjat loppuisivat metsästä.
Aurinkoiset päivät loppuivat ja kylmä tuuli puhalsi taas. Pumpulilunta alkoi sataa ja hiutaleet sulivat Keijuhaltian poskelle, lapset ottivat lunta käsiinsä ja odottivat talven leikkejä.
Talvi oli taas täällä ja pian kohta joulu ja joulun tonttu hiipisi kuusen takaa punaisissa vaatteissaan ja tulisi lasten uniin silittämään poskea ja kertomaan kuinka paljon rakastaa.
Lapsi heräsi unestaan, oli hämmästynyt mitä oli kokenut, kertoi äidilleen aamulla että näki unta koko vuoden eläen ja nauttien eri vuodenajoista

- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut