Mistä löytäisin vielä sydämeeni
sen voimaa sykkivän valon,
joka kantaisi minut läpi
tummien, raskaiden päivien.
Minä harhailen ajatuksissani
maailman ahneuden
kylmyyttä hohtavalla valtatiellä.
Siellä inhimillisyys on vain pelkkää
naurettavaa kangastusta
ja hitaat kiilataan armotta syrjään.
Olisiko parempi vain olla hiljaa
ja antaa ajatusten murentua
elämän myllynkivien väliin.
Sieltä sitten hiljaisuudessa
vapisevin, verisin käsin
sirotella sanojen rippeet
taivaantuulien vietäviksi.
Ehkä jossain on vielä paikka,
jossa ihmiset välittävät toisistaan
ja arjen raskaat taakat
yhdessä kannetaan.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi