Istun taloni katolla ja katselen
kuinka lumi on ruhjonut vanhat kattotiilet säröilleen.
Näin on myös raskas elämäni kohdellut kaltoin
kipeitä, kuluneita selkänikamiani.
Kevään ensimmäiset auringonsäteet
herättävät lumesta vapautuvan metsän henkiin
niin kuin sinäkin minun sieluni
silloin vuosikymmeniä sitten.
Sinä tulit ja sytytit sydämeeni kiihkeän liekin
ja sen voimalla rakkaus kulki kehossani eteenpäin
kuin mahla lehtensä aukaisevassa koivussa.
Sinä toit hymylläsi elämääni sen keväisen valon,
jonka kimalluksessa jaksoin päivieni raskaita taakkoja
kantaa.
Tuona ensimmäisenä kauniina keväänä
lauloin sinulle sieluni kauniita rakkauslauluja
kuin mustarastas morsiamelleen.
Yhä vieläkin sinun hymysi saa minut onnelliseksi
ja harmaissa hiuksissasi aurinko leikkii säteillään
kuin silloin ennen auringonlaskujen aikaan.
Vuodesta toiseen sydämeni sinua yhä rakastaa,
vaikka elonpäivämme ovat jo lähempänä
taivaan valtakuntaa.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi