Minä katson elettyä elämää,
joka viereltäni hiljalleen haihtuu pois
muistikuvien suljettuihin lokeroihin.
Karkealla käden kosketuksellaan
aika vuolee ruumiistani pieniä paloja irralleen
eletyn elämän aukinaiseen arkkuun.
Minä tunnen myös surunväreen
tarrautuneen ihoni kylmettyneelle pinnalle
ja huomaan parhaiden vuosieni
minut jo taakseen jättäneen.
Minä tiedän kyllä sen,
että elämä kuluttaa kulkijaansa
ja ahdistavan pimeyden
voi sielustaan pois haihduttaa,
jos antaa ilonpisaroiden vapaana sataa
sydämen salatuille maille.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi