Olit polvillasi kukkamaassa,
ja minä surisin kuin mehiläinen,
kiersin sinun pääsi ympäri
yhä pienenevää kehää.
Olit keskittynyt, kukkien ympäröimä,
katselit niiden kauneutta
ja puhelit niille -
olit kukkien sisar kukkamaassa.
Ajattelin, kuinka pettyisin,
kaipaisin ja surisin,
jos lähtisit täältä maailman ääriin,
kukattomalle seudulle,
ja minulle jäisi vain tuuli,
johon tarrautuisin
ja lentäisin luoksesi,
veisin mukanani kukkien siemeniä,
kylväisin niitä sinne,
missä mikään ei ole koskaan kukoistanut,
ja miten ne puhkeisivat kukkaan kaikki,
autiomaat, kolkot vuorten rinteet,
ja tuuli nostaisi hameenhelmaasi julkeasti,
kuten silloin kukkamaallasi
ennen lähtöäsi,
ja minun mieleni ikuistaisi
sen muistini kameralla.
Sinä nostit katseesi,
huomasit minut
ja tulit hymyillen vastaan.
Silloin tuuli nosti
hameenhelmaasi.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut