Hämärän käytävän perällä, huoneessa, jossa vuode auki, peitto lattialla kasassa, radio illasta yön yli soinut, kun Piaf heti aamutunteina laulaa: "En kadu mitään."
Entä tämä nainen, katuuko hän, joka istuu sytyttämätön sikari hampaissaan sängyn reunalla
ja jalassaan vähän räjähtäneet kalsarini, joista olin kuminauhan katkettua jo päättänyt luopua, enkä tiedä mistä syystä, mutta siinä hän nyyhkyttää ja sitten niistää nenänsä lakanan reunaan?
Olen avuttoman epävarma. Kuinka voin lohduttaa, mistä päin uskallan lähestyä häntä. Suutelen häntä niskaan ja avaan ikkunan auringonnousuun.
Pihalla autoa käynnistetään ja se lähtee sieltä renkaat ulvoen, kääntyy kadulle. Vastapäisen talon kolmannen kerroksen ikkunassa seisoo joku nainen yöpaidassaan, raottaa verhoa, kurkistaa vaivihkaa lähtijän perään.
Mistähän siinä on kysymys? Olikohan heille tullut riitaa? Sitä minä en olisi tahtonut heille tapahtuneen. En ollut nähnyt heitä tosin koskaan onnellisena yhdessä. Toivottavasti viikon kuluttua asiat ovat heillä jo toisin.
"Tulenko ensi viikolla samaan aikaan?" kysyy hurmaava nainen sänkyni laidalla ja pölläyttää keuhkoistaan sikarin savua, joka leviää aamuauringon verkalleen valaisemaan makuuhuoneeseen.
"Tahdotko sinä minun vielä tulevan" hän jatkaa sitten?
"Olen valmis" vastaan hänelle ja hymyilen.
"Olet lämpimästi tervetullut!"
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut