Olenko onneni ansainnut

Vaari itseään vaivasi.
Teki miehen työn,
metsän tieltään raivasi.

Kivet aidaksi latoi,
kannot kaskeksi kankesi.
Muokkasi maan,
siemenen kylvi.
Sadon aikanaan korjasi.

Sitä jatkui.
Kunnes koitti isäni vuoro.

Metsän siihen istutti.
Taimikosta huolta kantoi,
harvensi,
kaikkensa antoi.

Havumetsästä haaveili.
Tukkipuista tulevista.

Koitti vuoroni.

Tänään metsässä seison.
Sääskien syöttinä,
entisellä pellolla.

Jotain maasta pilkistää.
Poimin sen käteeni.

Ruosteinen hevosenkenkä.

Merkki menneestä,
merkki onnesta tulevasta.

Minullekko.
Haaveilijalle,
runoilijalle.