karistan yltäni talven taakan
nyt varjoja pakenen
valolle antaudun
korviini soi kevään humina
hiljalleensa hanki vajoaa
jääpeite ottehensa menettää
alla hangen sykkii jo kevään sydän
luonto lähtölaukausta odottaa
niin hiljaa poistuu talven taakka
minä jo valmiina
risu suussa oksalla
minä naakka
vaan sanoivat ennen kuoleman linnuksi
kas, kirkontorneissa kun asustin
ihmiset kummallisia ovat
eivät näe nokkaansa pidemmälle
kuvittelevat kaikenlaisia
luojan luomia mekin
vieläpä hyvin sosiaalisia
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
