pojan silmissä hiljainen avuttomuus
käsissä sitä kultahiekkaa aavikoilta
ja sanat liian painavia sanottavaksi
tai edes kuiskattavaksi
karttapallon reunalla isä pitää kädestä
kertoo galakseista ja tähdenlennoista
silittää hiuksia iltasadun jälkeen ja
rakastaa enemmän kuin kukaan
enemmän kuin koskaan
enemmän kuin mitään
silloinkin kun pojan lasisissa silmissä
pelkkää tyhjyyttä avaruuden laidalta
mustiin aukkoihin kadonneita sanoja
kaipausta keskeneräisin lausein
eikä niitä koskaan lausuta
vaikka rankkasateissa
isä hukkuu katkeriin kyyneliinsä
betonihelvetissä jossain kaukana
kun karttapallon valo sammuu
ja pohjattomaan mereen
on niin helppo hukkua
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Näen tässä maailmanmatkaajan sammuvia unelmia, myös kehotuksen tarttua unelmiin ennenkuin on liian myöhäistä (sillä unelmien tieltä on helppo eksyä). Oli miten oli, todella upea runo, nautin kovasti!