pohjattomassa meressä

liikennevaloissa sinun melankoliasi
tuntemattoman miehen kasvoilla
mietin sellaista olinko tarkoitettu
oliko tarkoitettu minun jäävän

   katsovan merten kuivuvan

kaupunki ympärilläni hengittää
raskaasti lokakuun harmaudessa
sinun melankoliasi raitiovaunussa
kolinassa johon tunnen hukkuvani
sytytän tupakan vastatuulessa

   eikä se sovi minulle

   (sinä et sovi minulle)

sinun melankoliasi tällä kadunkulmalla
lasinsirpaleina rikkinäisellä ihollani ja
mietin sellaista olinko tarkoitettu
oliko tarkoitettu minun tuntevan

   näin

merten kuivuessa rankkasateissa
oliko tarkoitettu sinun jättävän
jälkeesi pohjattomuuden

   oliko tarkoitettu
   minun hukkuvan