pasila

harmaalla rautatieasemalla jäätävä viima
vasten kasvoja kun se naisääni kuuluttaa
ilosanomaa aikataulujen muutoksista

eikä kukaan sitä halua kuunnella kun me
juostaan elämää karkuun junasta toiseen
liukuportaita kiireessä väärään suuntaan
hidastamatta vauhtia vaikka

    vastaantulijoissa tutut kasvot

mä poltan ensimmäisen röökin jälkeen
vielä kolmannen ja ihmiset liukuvat
mun ohitse pikakelauksella

    kun yksinäiset sankarit yrittävät
    itsemurhia pendolinojen alle

eikä kukaan edes ehdi huomata
ja mä sytytän neljännen röökin
toivoen että sä olisit

    yksi niistä yksinäisistä