Istun kotiportaillasi, ehkä viimeistä kertaa. Viileä kevättuuli hivelee poskiani vanhan pihakoivun lehdettömät oksat taipuvat tuulessa nöyränä. On kevään ensimmäinen aamu, luulen niin. Hymyilen nähdessäni taivaalla lipuvat pumpuliset pilvet, oletko siellä jossain pilvien päällä? Muistelen sinua,minua, meitä..istahda toki hetkeksi viereeni.
Selite:
Kommentteja kiitos tästä..
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Silmäthän tästä kostuu. Minun pappani kuoli eräänä keväänä, erään kevään ensimmäisinä päivinä, aurinkoisena kauniina päivänä.
Tuo viimeinen lausahdus oli kuin lämmin halaus. Toivoa tuoden tähän pimeään syksyiltaan. Jossain heidän on hyvä olla, siellä yläällä valkeudessa.
Oi, miten suloisenkaunis...kaipausta täynnä, ihanien muistojen kannattelemana...
Kauniita runoja nämä kaikki. Luopumisesta, lähdöstä ja toivosta osaat kauniisti kirjoittaa.
Ukkini sanoi aina: "Niin kauan kun ihmiset asuvat mielissämme, he eivät ole kuolleet. Jos unohdat ihmisen jo hänen eläessään, olet jo haudannut hänet."
Muistelo on oiva tapa istahtaa hetkeksi viereen. :)
kaunis ja lopussa hienosti sivutaan surullista asiaa joka herattaa paljon ajatuksia. Realistisen lepponen!
Sivut