Ystävyys

Minä kävelen pitkin kaupunkia,
ja mietin minne sinä menit,

Minne sinä menit

Koska tiedän minne me meni,
tai eihän se mennyt oikein minnekkään,
vaan sinä menitja minä menin.

Tiedätkö,
että
minä
joskus
hölmön sinisilmäisesti
luotin
että
sinä pysyisit
aina siinä

ja nyt

et ole lähelläkään.

Mutta ehkä joskus sä tulet vielä takaisin,
tai ainakin niin paljon tänne päin,
että joku voi kutsua sinua ja minua me,

ja että voin uskoa siihen

aina siinä

Ja oikeasti,
tottapuhuen,
mehän kasvetaan tässä kokoajan eroon toisistamme
sellaista vauhtia,

että mikään ei kosketa sydäntä,
koska ei ylety siihen,

ja silti sä olet liian lähellä,
että susta voisi päästää irti,

Liian lähellä,
ja silti niin kaukana,
ettei lehdetkään eksy niin kauas.

ja oikeasti,
mä en tiedä enää kuka sä olet,
tai kuka sä luulet olevasi.

Mutta ainakaan mä en tunne sua enää.

Enkä mä sanoisi meidän ystävyyden välimatkaa,
kovin suureksi,

mutta ainakaan se ei ole suoraa tietä eteenpäin,
vaan pieniä polkuja jotka pujottelevat kivien ja
esteiden välistä,

niitä jotka saattaa hukata välillä,
ja odottamatta löytää uudelleen,