Ensimmäinen [#2]

Tiistai, kouluaamu, näin kuinka Teemu yritti välttää katsomasta suuntaani, aivan kuten minäkin yritin olla katsomatta häntä. Se oli kyllä lähes mahdotonta. Matematiikan tunnilla se ei minulle niinkään ollut ongelma, kun sain tuijotella häntä mielin määrin, vaikkakin enimmäkseen selkäpuolta. Mietin vain välillä, kuinka edellispäivänä olimme puhuneet suumme puhtaiksi. Matikan tunnilla myös keksin, kuinka saan hänelle viestiä, vaikka emme olleet vielä puhelinnumeroita vaihtaneet. Laittaisin hänelle loksuun viestin. Viestiin kirjoitin hänelle: ”Tarvitko matematiikassa tukiopetusta? Jos tarvit, ilmoita siitä minulle.” Viestin koristelin vielä sydämillä, ja sitten vaan tunnin päätyttyä se piti viedä hänen lokeroonsa.

Melissan viestittely onnistui, kun Teemu huomasi sen lähtiessään puntille kavereidensa kanssa hyppytunnilla. Muut hänen kaverinsa olivat heti kiinnostuneita, keneltä lappu oli, mutta Teemu piti visusti lupauksensa. Puntilla ollessaankin kaverit piikittelivät Teemua uudesta tytöstä, mutta eivät kuulleet Teemulta mitään yrityksistä huolimatta. Hän otti huomioon Melissan ehdotuksen ja lähetti Melissalle tekstiviestin: ” Meillä vai teillä?”

Ruokavälitunti, katsoin kännykkääni ja huomasin saaneeni viestin. Luultavasti se on Teemulta. Vastaan hänelle: ”Teillä, sillä mähän opetan sua”. Hetken kuluttua sain paluuviestillä: ”Okei. Koulun jälkeen sitten taas. Mennään ekalla linkalla.”
Iltapäivällä kävelimme linja-autopysäkiltä taas Teemun luo. Tällä kertaa kuljimme käsi kädessä. Saavuimme Teemun kotiin heidän pihassaan oli auto, joten kysyin:
- Kenes auto toi on?
- Se on meidän, eli äitee tai issee on kotona.
- Muista sitten, että tulin auttamaan sua matikan kanssa.
Menimme sisälle, ja Teemu sanoi, että menisin edeltä ylös, joten menin. Kuulin, kuinka Teemu kävi keittiössä tervehtimässä, luultavasti isäänsä. Kuulin, kun hän sanoi tuoneensa kaverinsa mukanaan. Ylös tullessaan hän toi mukanaan pari voileipää.
- Ihan itekö teit?
- Tietty, ei issee nyt yleensä muille tee leipiä. Syö nyt vaan, ei niitä oo myrkytetty, sitä paitsi syön ite toisen.
- Pitäiskö tuota nyt uskoa. Haluutsä muuten oppia matikkaa? Pitäiskö meiän laskee kotitehtävät yhessä?
- No jos me nyt ne äkkiä tehtäis, nii siitä saattais jo olla apua.
Laskimme kotiläksyt, jonka jälkeen makasin selälläni lattialla, kun Teemu vielä teki viimeisiä merkintöjään. Yhtäkkiä Teemu tuli ylleni ja kysyi:
- Mitäs sitte? Mitä mietit?
- En tiedä. Mä tässä vaan kattelen kattoa, en mieti mitään erikoista. Tapahtukos sulle tänään mitään merkittävää?
- No Matti ja nää huomas sen sun lapun ja alko kysellä heti, en mä kyllä mitään sanonu. Ei me kyllä pystytä kauaa tätä salaamaan muilta näin pienessä kylässä.
- Totta. Eiköhän tän vois ens viikolla paljastaa, mutta jos nyt tää viikko saatais ainakin nimet pidettyä salassa, vai?
- Vaikeeta siitä kyllä tulee, kun tekis mieli kokoajan olla vaan sun kanssa.
- Niinhän se taitaa olla, että siis haluat olla mun kanssa kokoajan, aivan kuten mäkin haluan olla sun kanssa. Tehtäiskö perjantaina jotain kivaa yhdessä, mentäis vaikka elokuviin?
- Mennään vaan, jos sieltä tulee jotakin hyvää. Katotaan nyt vielä, perjantaihin on vielä aikaa.
Makoilimme lattialla vielä hetken, kunnes yhtäkkiä huoneen ovi avautui. Me nousimme salamana istumaan. Ovella oli Teemun äiti, joka kysyi:
- Keskeytinkö mä jotain?
- Et, Teemu vastasi.
- Mä kuulin tuolta Teemun isältä, että te laskette täällä matikkaa. Syöttekö te molemmat täällä? Teemun äiti jatkoi.
- En mä taida ainakaan, me oltiin jo muutenkin kohta jo lopettelemassa, ja mun pitää mennä kotiin, joten ei kiitos, vastasin.
- Melissa täs vielä sanoo pari hyvää vinkkiä koetta varten ja sit me ollaan valmiita, joten voisitko poistua, Teemu sanoi.
- Totta kai, anteeksi että häiritsin, Teemun äiti sanoi, ja poistui sulkien oven perässään.
- Mitäs hyviä vinkkejä mun nyt sulle pitäis antaa? kysyin äidin lähdettyä.
- Tällasia, hän otti pääni käsiensä väliin ja suutelimme pitkään ja hartaasti.
Olin taivaassa, se mistä vain haaveilin vuosi sitten, oli nyt totta.
- Mun on kokopäivän tehny mieli tehdä noin, hän sanoi ja teimme sen uudestaan.
- Mun pitää varmaan mennä kohta , ettei nuo sun vanhempas ala epäillä mitään. Tieto leviäis molempien sukujen tietoon nopeasti.
- Olin aivan unohtaa, mutta en vaan maha sille mitään, että oot niin ihana.
- Tuon vois ottaa kohteliaisuutena, sanoin jo reppua pakatessani.
Ennen kuin poistuimme huoneesta, vaihdoimme vielä muutaman pusun. Alhaalle päästyämme laitoin kengät jalkaan ja takin päälle, ja lähdinkin kotiin.
Kotona olin kuin seitsemännessä taivaassa konsanaan, minkä huomasi myös äitini. Hän kyllä antoi minun olla rauhassa, mutta tiesi jotain merkittävää tapahtuneen.

Illalla oli myös kuoroharjoitukset. Harjoittelimme tulevaa kevätkon-serttia varten. Olin harjoitellessamme välillä omissa maailmoissani. Ehdin vaihtaa sopraanossa laulavan ystäväni kanssa vain pari sanaa. Altot ovat myös tuttuja toki, mutta eivät he silti minua täydellisesti tunne. Hekin kyllä huomasivat, kuinka lähettelin ahkerasti tekstivieste-jä jollekin. Sanoin viestitteleväni kaverini kanssa. He uskoivat sano-mani, ja jättivät minut rauhaan.
Kotiin tultuani tein läksyt loppuun. Kävin myös pienellä kävelyllä illalla. Kuljin vanhan tottumukseni mukaisesti Teemun kodin ohi. Yritin kat-sella ikkunoista sisälle, juostessani siitä ohi. En kuitenkaan nähnyt vi-laukseltakaan ketään sisällä. Valot talossa oli, joten joku oli selvästi kotona, mutta hän ei osunut minun silmiini.