Ensimmäinen (novelli)

Makasin sängylläni odottaen, että kännykkäni ääntelisi ja joku kaipaisi minua. Mitään ei kuulunut. Katselin, kuinka minuutteja tuli lisää kännykkäni näyttöön, kunnes kyllästyin siihen ja käännyin selälleni katselemaan kattoa. Mitä uusia hahmoja tänään sieltä huomaisin. 13-vuoden ajan täällä asuessani olen nähnyt katossani jo monen monta eläintä. Joka ilta myös katson, onko ne turvalliset kaverit siellä. En ole kertaakaan 17 elinvuoteni aikana tuntenut itseäni kaivatuksi, mutta toivottavasti siihen tulee muutos.
On perjantai-ilta. Istun taas tapani mukaan kotona televisiota katsellen. Kukaan ei kaipaa minua. Haluaisin olla kuin muutkin ikäiseni, enkä vaan äidin ja isän pieni enkeli. Olen kyllästynyt olemaan se kiltti Melissa, haluan olla jotain aivan muuta. Haluan että minulla olisi ystäviä enemmän kuin yksi, joka ei edes tunne minua niin hyvin kuin väittää. Olen miettinyt pääni puhki, miksi minua ei koskaan tunnuta kaipaavan mihinkään, jään aina ulkopuoliseksi. Johtuuko se siitä, etten käy missään viikonloppuisin, vai etten ole aivan ihannepainoinen ihminen? En ole löytänyt vastausta. Lähtisin kyllä viikonloppuna jonnekin, jos vain olisi joku, jonka kanssa mennä.
Kerron teille nyt ajankulukseni, mitä olen mennyt tekemään yhden pojan suhteen. Se poika, jota kutsun vaikka nimellä Teemu kaverini poikakaverin mukaan, on kanssani samoilla kursseilla lukiossa. Istumme yhdessä aineessa tällä hetkellä perätysten. No mutta asiaan. Nämä tapahtumat alkoivat vuosi sitten, kun kirjoitin hänelle yksityiseen keskusteluun nettiin, että hän on söpö. Sanojani en enää tarkasti muista, mutta periaatteessa noin. Sanoin sen hänelle salaisella nimimerkillä, etten ollut tunnistettavissa siitä. Siitä sitten yritin kehitellä keskustelua ja kysyinkin häneltä kaiken näköistä. Noin kahden kuukauden keskustelu yritysteni jälkeen kerroin hänelle vihjeiden avulla, kuka olin. Teemu oli siitä ollut jo muutenkin kauan kiinnostunut. Hän kyseli henkilöllisyyttäni, kun oli saanut tietää, että tiedän hänet. En ole henkilöllisyyteni paljastamisen jälkeen sanonut hänelle mitään, en netissä enkä suoraan hänelle. Olen kyllä huomannut, että katseeni Teemun kanssa ovat kohdanneet viimeaikoina hyvinkin usein. Olisi kiva tietää, mitä hän minusta ajattelee. Olen jo kauan toivonutkin törmääväni häneen niin, ettei hänellä ole kavereita ympärillä, vaan saisin jutella hänen kanssaan kahden kesken, selvittäen ajatuksiani ja yrittäen saada selville hänen ajatuksiaan.

Viikonloppu meni taas omalla painollaan. Mitään ei tapahtunut eikä Melissaa kaivattu. Se taisi kyllä olla viimeinen sellainen viikonloppu hänelle, sillä kaikki muuttui maanantaina. Maanantaina hänen elämänsä muuttui totaalisesti, eikä paluuta vanhaan ollut, vaikka Melissa olisi sitä välillä toivonut.
Maanantai, Melissan mielestä viikon kamalin päivä, mutta hän ei vielä tiennyt, mitä oli tulossa. Kahdella ensimmäisellä tunnilla hänellä oli matikkaa, eli hän pääsi jo aamusta Teemun kanssa kontaktiin.

Opettaja tuli ja avasi luokan oven. Menin luokkaan ja omalle paikalleni tavanomaiseen tapaan. Aloin ottaa kirjojani repusta katse kohti liitutaulua, kun Teemu tuli luokkaan. Yhtäkkiä muistin viimeviikolla tapahtuneen asian ja se sai minut hymyilemään. Katseeni seurasi Teemua, hymyilin ja käteni hapuili kirjoja repusta. Näin kuinka hänkin levitti suunsa äkisti hymyyn, mutta pian oli taas naamalla normaali hymy. Hän istui eteeni ja alkoi jutella kavereidensa kanssa, joista pari istui vieressäni. Se oli päivän ensimmäinen kontaktini hänen kanssaan, mutta ei varmaankaan ollut viimeinen. Tunti kului nopeasti kuunnellen Teemun jutusteluja ja tutkiessani hänen niskaansa. Juttelinhan minäkin toki kaverini kanssa tunnilla, unohtamatta laskea matikkaa.
Toisen tunnin alussa hymyilin taas hänelle katseidemme kohdatessa, ja niin teki hänkin. Siinä minulle heräsi ajatus, että jotain on meneillään. Onko meikkini huonosti niin, että hän melkein nauraa minulle vai ovatko vaatteeni huonosti tai hiukset. Olisi päästävä peilin ääreen, mutta ensin pitäisi odottaa tunnin loppumista. Tunti kului matelemalla, koska olin paniikissa ulkonäköni suhteen. Halusin vain pois luokasta, vaikka tykkäsin kyllä istua Teemun takana. Välitunti alkoi ja suuntasin matkani kohti vessaa. Kaikki tyttöjen vessat oli varattuja, joten ei auttanut kuin odottaa. Näin, kuinka Teemu katseli minua lasioven läpi yrittäen saada katsekontaktia, jota en suostunut tarjoamaan. Hän nousi ja oli suuntautumassa suuntaani, kun vessa vapautui, juuri sopivasti. Katselin itseäni hetken peilistä, enkä havainnut itsessäni mitään erikoista. Hiukset olivat siististi nutturalla, ja meikit ja vaatteetkin näyttivät olevan hyvin. Hoidin siis asiani ja poistuin. Huomasin Teemun seisovan ulkopuolella, hän tuntui odottavan jotain. Suuntasin askeleeni pihalle, koska halusin vähän raitista ilmaa. Hetken pihalla seisottuani, selkä seinää vasten, näin, kuinka ovi aukesi ja Teemu tuli sieltä, yksin. Hän katseli hetken ympärilleen, kunnes huomasi minut ja tuli luokseni. Hämmästyin. Katsoimme hetken toisiamme, minä ylöspäin ja hän alaspäin, pituuseromme vuoksi. Se oli pitkä merkitsevä katse ja olin purskahtamaisillani nauruun, kun tajusin katsoa, mitä kello oli. Minun oli kiirehdittävä tunnille, joten sanoin hänelle:
- Anteeks, mutta mun pitää nyt mennä opiskelemaan psykologiaa, joten varoisikko vähän?
- Toki, sanoi Teemu väistäen oikealle.
Hän jäi katsomaan perääni, kun siirryin ulkokautta toiselle käytävälle. Psykologian tunnilla en saanut tapahtunutta millään mielestäni. Paperini oli täynnä sydämiä ja Teemu-nimeä. Ruokailuun päästessäni yritin syödä nopeasti, että pääsisin äkkiä koulun puolelle. Syödessäni minulla oli koko ajan näköyhteys Teemuun, enkä voinut katkaista sitä muuten kuin, jos minulle puhuttiin tai piti paloitella ruokaa. Pois ruokalasta lähdimme yhdessä, kun olimme ensin hetken katselleet toisiamme silmiin, ja katsottuamme toisiamme merkittävästi Jätin jopa ystäväni tylysti yksin pöytään sanomatta mitään.

Minä ja Teemu kävelimme ruokalasta vieretysten pois. Katsoin kelloani.
- Mitä se kello on? Teemu kysyi.
- Se on pari minuuttia yli yksitoista.
- Mitä sulla on ens tunnilla?
- Kemiaa. Ja sulla on hypäri, tiedän.
- Mistä sä sen tiedät?
- Oon seurannu sua… sulla on vaan kolme kurssia menossa tällä jaksolla.
- Niinhän mulla on. Sulla taitaa olla kaikki viis kurssia…?
- Niin on. Mennäänkö sisälle vai jäädäänkö ulos?
- Jäädään vaan ulos. Mennäänkö istuun tuonne kentänlaidalle?
- Okei, sanoin ja suuntasimme matkamme kohti kentänreunaa. Siellä alkoi vartin kestänyt keskustelu, mutta välillä olimme myös hiljaa. Se oli sanoinkuvaamaton hetki. Keskustelumme ei saanut vielä mitään suuntaa vuoden takaisiin tapahtumiin, mutta monista muista asioista kyllä keskustelimme. Yhtäkkiä Teemu kysyi:
- Voitaisko me nähä joskus koulun jälkeen, kun ei täällä oikeen voi kaikesta jutella, vaikka täs ei ookkaan nyt muita…?
- Tottakai, jos vaan ajasta ja paikasta sovitaan etukäteen. Nyt keskiviikkona mulla on kyllä menoa. Koska sulle sopis?
- Mulla on aikaa vaikka heti koulun jälkeen.
- Kyllä mullakin ehkä hetki liikenee, mutta missä?
- Meillä ei ainakaan pitäis olla ketään kotona, joten mennäänkö meille?
- No vaikka sitten, vaikka saatkin kotikenttäedun, mutta meillä ois kyllä vanhemmat kotona. Kai sä tuut muuten tanssimaan?
- Tänäänkö? No tietty, onhan mun pari siellä.
- Mun pitää tästä taas kipasta tunnille, mut nähään sit taas kohta. Lähdin kohti ulko-ovea, tuntien, kuinka perääni katsottiin.
Oli tanssien aika ja kikabon vuoro. Sattuipa juuri sopivasti niin, että pääsin tanssimaan myös Teemun kanssa. Pääsimme jopa halaamaan toisiamme, mikä oli mukavaa. En voinut olla hymyilemättä sen jälkeen.

Tanssitunnit olivat ohi, ja Melissa käveli linja-autopysäkille kaverinsa kanssa nähden Teemun pysäkillä. Samalla hän muisti, mitä he olivat sopineet. Melissa sanoi kaverillensa menevänsä kaupungille, koska hänen piti mennä toisella linja-autolla. Hän huomasi Teemun kaveriporukassa odottamassa linja-autoon pääsyä, vinkaten hänelle silmää että menisivät ensimmäisellä bussilla. Teemu tajusi vihjeen ja matka kohti pojan kotia oli alkanut.
Teemun luokse päästyämme hän esitteli minulle kotinsa ja huoneensa, tarjosi minulle juotavaa ja istahdimme sohvalle. Aloin levottomasti katselemaan ympärille, kunnes huomasin pianon ja stereot, molemmilla oli minuun rauhoittava vaikutus. Kysyin Teemulta:
- Voisko stereoista laittaa jotain musiikkia tai ees radion taustalle?
- Toki. Täällä alhaalla ei vaan oo oikeen mitään hyviä levyjä, joten laitanko radion vai mennäänkö ylös mun huoneeseen kuuntelemaan parempaa musiikkia ja juttelemaan?
- Ihan sama mulle, kunhan saa jotain musiikkia taustalle, tulee vaan heti jotenkin rentoutuneempi olo, varsinkin jos…
- Varsinkin jos mitä? Jätit lauseen kesken.
- Pääsen laulamaan mukana tai hyräilemään.
- No mennään sit vaikka ylös. Mee sä vaan edeltä, nii mä haen vielä reppuni tuolta eteisestä.
Kävelin hiukan kiusaantuneesti hänen huoneeseensa. Se oli sävyltään sininen. Valkoistakin sieltä löytyi, tavallinen pojan huone. Aloin tutkia Teemun tavaroita pöydällä, mutta en löytänyt mitään kiinnostavaa. Seuraavaksi silmiini osui kasa cd:itä, joita aloin heti tutkia. Huomasin Teemun tulleen oviaukkoon, ja hän kysyi:
- No löytyykö mitään mielenkiintoista?
- On tässä aika hyvää musiikkia, kaikkee en kyllä ees heti tunnista, kun oon huono nimien kans.
- Sä voit päättää, mitä kuunnellaan. Laita jotain sellasta, jota sitten voit hyräillä tai laulaa, niin että mä kuulen osaakko sä laulaa, Teemu sanoi ja meni istumaan sängylleen.
- Totta kai mä osaan laulaa, kun oon kerran kuorossakin. Mä laitan tästä vaikka tän levyn soimaan, joku sun kokoelmalevy taitaa olla, joten kuunnellaan nyt sitten, et mitä täältä löytyy.
- Älä laita sitä, vaan laita tuo toinen nimetön.
- Sä sanoit, et mä voin valita, joten mä laitan tän.
- No hyvä on sitten, toi toinen levy vaan ois parempi.
- Mä pysyn päätöksessäni, sanoin laittaen musiikkia soimaan taustalle.
- No mistäs me nyt puhuttais, kun on musiikkia taustalla ja ollaan rentouduttukin? Teemu kysyi.
- En mä nyt ainakaan äkkiä keksi mitään puheenaihetta. Paitsi yks asia mulle tulee mieleen, vuos sitten se mitä mä tein, mitä sä siitä ajattelet?
Yritin vältellä parhaani mukaan Teemun katsetta, ja aloin uudestaan katsomaan hänen cd-levyjään.
- No mitä siitä pitäis ajatella? En mä osaa selventää ajatuksiani. Ehkä se sillon aluks tuntu oudolta, kun joku aivan tuntematon sanoo mua söpöksi. Oli se kyllä imartelevaakin omalla tavallaan. Sitten mä kyllä vähän yllätyin, kun et sanonu mitään, että se olit sä. Kyllä sekin mulle sitten selvis. Mä en vaan oo tienny, mitä sä ajattelit, kun vaan hiljenit sitte yhtäkkiä.
- Sä siinä hiljenit. Mä odotin, että oisit kommentoinu jotain siitä, että se olin minä, mutta ei kuulunu mitään. Sitten yhtäkkiä sun tunnukses oli vaan hävinny sieltä, enkä mä oo sulle pystyny mitään sanoa, kun oot aina ollu kavereides kanssa, kun oon sut nähny. Olihan se kesällä toki niin, että mulla oli kaveri ja sä olit yksin, kun me oltiin pelaas tennistä ja sä tulit varaamaan kenttää, sanoin katsoen häntä suoraan silmiin.
- En mä poistanu tunnustani, vaan se poistettiin, syystä tai toisesta, jota en tiedä. Oon mäkin monta kertaa kattonu, missä sä oot, mutta et säkään nyt niin usein yksin oo. Kyllä mäkin kesän muistan, mähän vähän viivyttelinkin tahallani ja tulin kattomaan kentän puolelle teidän peliäkin. Mä muistan myös sen, kun näytin sulle keskustassa, että sulla oli vilkku päällä.
- Mun pitikin sua siitä kiittää, mut en oo saanu tilaisuutta, joten kiitos siitä.
- Me ollaan sitten vissiin aika samanlaisia, kun ei uskalleta puhua toisille, kun toinen on jossain kaveriporukassa.
- Voi olla.
- Tuu istuun tänne sängylle, äläkä vaan siellä seiso, jalkas vaan puutuu.
- Puutukoon, sanoin kiivastuneesti.
- No mikä sulle nyt tuli?
- En mä tiedä. Taisin nousta aamulla väärällä jalalla tai sitten oon vaan väsyny tai jotain muuta.
- Mitä muuta? Sä tiedät kyllä, mutta et vaan sano. Kerro nyt vaan.
- No ehkä mä oon väsynyt, mutta onnellinen, en mä tiedä, sanoin ja kyynel vierähti silmääni, joten käänsin taas katseeni poispäin Teemusta. Teemu nousi ylös ja tuli luokseni.
- Mikä sulle nyt tuli, hän kysyi nostaen kasvoni niin, että hän näki kasvoni kokonaan.
Olin vain hiljaa ja kuuntelin musiikkia. Tunsin, kuinka Teemu katsoi minua pitkään, ennen kuin kiersi kätensä ympärilleni. Huoneeseen laskeutui hiljaisuus koko loppukappaleen ajaksi ja hän halasi minua, ja minulla oli kyynel silmässä.
Alkoi uusi kappale ja olin jo rauhoittunut. Tunnistin seuraavan kappaleen, se oli Tiktakin ”Satuprinsessa”. Käännyin ympäri ja kiedoin käteni Teemun ympärille, ja kun kertosäe alkoi, oli minun pakko yhtyä lauluun:
- Satuprinsessaa sä oottaa saat, vaikka päivies päähän koskaan et sellaista löydä.
- Osaathan sä laulaa. Nyt mäkin sen kuulin.
- Ai sori, mä unohdin sut jo melkeen.
Teemu pyyhkäisi kyyneleen pois poskeltani.
- Onhan se hyvä, kun noin unohtaa, missä on.
- Kerroinko mä muuten sulle jo, kuinka mä oon monesti meinannu lähettää sulle sähköpostia, mutta en sitte oo saanu lähetettyä niitä, kun ajattelin, että voisit luulla niitä pian joksikin rakkauskirjeiksi.
- Et kertonu. Et kertonu myöskään, mistä sä mun sähköpostiosotteen tietdät.
- Sä olit netissä sanonu jollekin meseosottees ja näin sen, niin olisin siihen koittanu lähettää ja toivonu parasta.
- Ai jaa. No mitäs muuta sä tiedät musta?
- Susta, hmm… nyt pitää miettiä, mitä tätini on susta kertonu. Ainakin äitees on värjänny sun pääs ja mä myös tiedän, missä se on töissä. Sit sulla on kaks isoveljeä, toinen on armeijassa. Oot ollu yhen Ilonan kanssa yläasteella, ja niitä asioita, mitä sä oot ite kertonu ja vähän muuta, mitä oon ite havannoinu.
- Mitä tätis on musta kertonu, hä?
- Mun täti työskentelee äitis kanssa samas työpaikassa.
- Äiteestä puheenollen, mitä kello on?
- Neljä, kuinka niin?
- Äitee vaan pääsee neljältä. En mä sua halua ajaa pois, mutta jos me halutaan tän pysyvän meiän välisenä vielä, sun ois parempi mennä.
- Joo varmaan on, sillä jos äitis tietää, saa mun täti myös tietää ja sit myös mun äiti, se on varmaa.
Lähdimme menemään portaita alas. Otin takkini naulasta ja laitoin sen päälleni, kaulahuivin kaulaan, kengät jalkaan, lapaset käteen, reppu selkään, pussi käteen ja olin valmis lähtemään.
- No me nähdään sitten varmaan huomenna.
- Joo niin me nähdään. Anna mä avaan sulle oven.
En pannut hanttiin, kun hän luikahti ohitseni avaamaan minulle oven. Astuin askeleen lähemmäs ovea.
- Et sä avaakaan?
- Avaan toki, mutta ensin…, hän aloitti ja nosti päätäni, kallistui puoleeni ja suuteli minua suoraan suulle. Se tuli yllättäin. Hän avasi oven ja sanoi:
- Nähdään huomenna, lisää mut mesees kotiin päästyäs.
- Heti. Nähdään huomenna.
Aloin kävellä peruuttaen pois pihasta tielle, silmät tarkoin Teemun silmissä kiinni. Pääsin tielle, kuulin kuinka auto lähestyi, joten lähdin äkkiä liikkeelle. Katsoin vielä ovelle päin ja näin, kuinka se sulkeutui. Auto tuli minua vastaan ja näin, kuinka se kaarsi Teemun kodin pihaan. Sen täytyi olla hänen äistinsä, ja niin se olikin.
Kotiin päästyäni kiiruhdin äkkiä koneen ääreen ja lisäsin Teemun meseen ja siellähän hän oli. Sovimme siiinä jutellessamme pitävämme tämän vielä salassa, jos vain suinkin pystymme, vaikeaa se tulisi olemaan. Olin koko loppuillan onnen täyttämä.