Kannattelet mua

Tässä taas seison
sen huoneen nurkassa
kyyryyn painautuneena
jalat raskaana vasten lattiaa
väsyneenä

Hetken rimpuilen ajatuksesta
hetken huudan ahdistuksesta
mutta kannattelen

Sä otat kiinni
kiedot käsivarsillesi
sä kannattelet vaikka
et jaksaisikaan

Jokainen ajatus
aina syvempään painuu

otteesi tiukemmin kietoutuu
sanot:
"ei ole sellaista pimeää
minne voisit murheesi piiloittaa"

Mutta se on kuin piru
kirkuu ja kiskoo
pinnan alle,
- haluaisin hukkua, huutaen

Enää en hyväksy itseltäni kaatumista
ja sekin itkettää
kun armottamasti pidän itseäni
vahvana
tuulessa ja tuiskussa

Sä kannattelet taas
vaikket jaksaisikaan
jotakin paljon tätä kaikkea
suurempaa

Kiitos kun siinä oot.