Omanlainen nainen

Olen omanlainen nainen,
en sillä tavalla täydellisen kaunis kuin muut,
mutta silti minussa on jotain
kaunista, sievää, haurasta,
sellaista viehätystä,
joka tekee minusta minut.

Olen aina tuntenut itseni tietyllä tavalla ulkopuoliseksi,
osittain absolutismin takia,
osittain yleisen outouteni vuoksi.

Olen esimerkiksi kaksi päivää itkenyt
liian lyhyitä hiuksiani, joita annoin leikkauttaa entisestään.
Mikään muu ei enää riitä, kun kerran on saanut tuntea itsensä
omanlaisekseen, pitkätukkaiseksi rastatytöksi,
jolloin elämä oli helppoa ja hymy herkässä,
itsevarma olo.
On totta, että haluankin olla erilainen.
Eri tavalla naisellinen.
Hieman outokin.
Että uskallan pukeutua vaatteisiin,
jotka näyttävät vähän hassuilta,
mutta tietyllä tavalla tyylikkäiltä.
Olen minä ja maailma saa nähdä sen.

Nyt itkun jälkeen opettelen elämään
tällaisena kuin olen.
Tässä hetkessä,
vaikka haluaisinkin ajella pääni kaljuksi
ja antaa hiusteni kasvaa minuksi
tatuoida ihooni aforismini
ja olla rohkeasti minunlaiseni.

Eniten kiitän kihlattuani, rakasta,
joka jaksaa minua maailman kauneimmalla tavalla,
vaikka olen hankalampi kuin suurin osa naisista
hankala omilla omituisilla tavoillani.
Pahoittamalla mieleni alkoholista,
pelkäämällä pettymyksiä
ja silti unelmoimalla uskomattomista asioista,
jotka, minä tiedän, toteutuvat kanssasi,
kunhan niin tahdomme.
Ja mehän tahdomme.

Kulta, rakastan sinua.
Lupaan sinulle opetella rakastamaan itseänikin.
Olen harjoitellutkin sitä.
Katsomalla peiliin, hymyilemällä itselleni
ja sanomalla kuvalleni, pidän puoliasi.
Se olen minä,
se tyttö siellä peilissä.
Takanani toivon näkeväni sinut,
vahva rakas kultani.
Sinä teet minusta rohkean naisen.
Yksin olisin, niin yksin.

Yritetään olla yhdessä yksilöitä.
Lupaan tukea sinua kaikessa.
Lupaan rakastaa ehdoitta.
Lupaan haluta valehtelematta.
Lupaan pitää kiinni, kun tarvitset käsivarsia ympärillesi
ja hellyyttä, jollaista uskon voivan vain minun antaa.

Kulta, minä en ole valmis,
vaikka haluaisin olla.
Opettelen vasta
elämään.