Tahtoo hän yöhön surunsa hukuttaa
hikisiin vetisiin silmiin surunsa unohtaa
aamun aurinkoon valvoa
ja peittojen väliin yksin nukahtaa
Miestään hiljaa sivusta katsoa
ja petosta nahkansa alla hautoa
sanoa että rakastaa
mutta silti itseään vihaa
näkee peilissä kuvajaisen
jonka tunnistaa enää hirviöksi
ja kivikasvojen ystäviksi
sokeiden silmien ohjaajaksi
vaikka käsissä on vain kasa muiden kyyneleitä
ei omia,
vain vieraita
Hautaa hän ajatukset piironkiinsa
hiljaa lukon kääntää
kalman katseen kasvoillensa vääntää
rauhallisesti lakanoihinsa uppoaa
viereen kumpujen ja kaarien
elottomien
kuolleiden
kylmien
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
