Silmiisi voisin nukahtaa
unohtaa pahan maan
ja varjot alla varpaideni
ne hiipivät
ja hiljaa
ajatuksiani Sinusta
riipivät,
kertovat
miten kumminkin petyn
kun en Sinua koskea saa
enkä huulillesi unohtua
ajelehtimaan
välissämme penkkirivi
jos toinenkin;
Ei se estä minua hautautumasta
unelmiini
joiden turhaan odotan todeksi muuttuvan
yhtä lailla kuin auringonkin laskevan
näkee kuoleva luomiensa alta
huokaan kun päivä saapuu iltaansa,
en näe Sinua enää
minua sattuu niin.
Tyhjä aamu odottaa
lainehtii aurinko lailla aaltojen
horisontissa nousee
Silmäsi kostuneet
turhaan askeliani toivovat peruuntumaan
kyyneleet vankilasi kalterit
valuvat kuin hiekka tiimalasista
tyhjiöön
sydämeen
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
