Pysähdyn katselemaan joen kuohuja,
koskikaran paratiisia kivikkoineen.
Sitä suojaa vettä hylkivä vaatetus,
sammalet pehmentävät kivien iskuja.
Haluaisin pulahtaa kylmään veteen,
myllynkivi pelastusrenkaana,
kun ihmisyyttä mitataan menestyksellä,
kaikella ulkopuolisella.
Hetken tuntisin yhteyttä kaikkeen,
kaikilla mittareilla tasavertainen.
Sieluni syttyisi kuutamolla,
aaveena jäisin sillan pieleen.
Ja silloin saukon nään hymyilevän,
nauttien ateriansa vatsansa päältä.
Iskien silmäänsä kujeillen,
kuka hullu nyt lähtisi täältä?
Supattaa vielä sillan alta,
mitä kaikkea oletkaan kokenut,
miltä kaikelta silmäsi sulkenut,
kaikkihan on tässä ja nyt.
Palatessani elämäni sillan kannelta,
mielessäni tuhansia muistoja.
Lokit kirkuen kiersivät elämän laivaa,
meren ylle nousi täysi kuu.
Tuuli sekoitti tunteita kuin hiuksia,
elämä on kuitenkin kaunista!
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Huh. Tämä oli vahva runo.. ainakin minulle. Tietysti aina kun runon liittää luontoon, tulee siihen jotain kesytöntä ja kaunista, tässä oli syvyyttä. Vielä tuokin, turhautuneisuus siihen miten tässä maailmassa "ihmisyyttä mitataan menestyksellä" , se turhautuneisuus siihen ettei kaikki ikinä ole saman arvoisia ja mistä se ihmisen arvo sitten riippuu? Runo loppuu mielestäni niin hyvin toivoon. Luonnossa näkyy kuinka kaikki lopultakin aina jatkuu, riippumatta yhden ihmisen tekemisistä tai tekemättä jättämisistä. Lopulta jää ajatus, että ihminen on arvokas ihan siksi, koska vaan on olemassa. Niinkuin saukkokin. :) joskus pelkällä olemassaololla voi pelastaa jonkun toisen päivän. Kiitos tästä runosta. :)
Mahdottoman hyvään aikaan onnistuit tämän tänne saamaan...antoi toivoa siitä että joskus ehkä voi unohtaa ja tuntea että kaikki mitä tarvitsee on tässä ja nyt..:)
Upeaa melankolian ja tunnekuohun kuvausta, jossa lempparieläimeni koskikara ja saukko esiintyvät - ja saukko tuo toivoa! Tuo "Hetken tuntisin yhteyttä kaikkeen, kaikilla mittareilla tasavertainen" on todella hienosti sanottu. Loistoruno!
Harvoin Hussankoskessa näkee saukkoja. Mutta runosi on synkällätavallansa upea.
Upea, lopulta elämänmyönteinen teksti, joka huimaan tarinaansa kuljetti lukijan mukanaan.
Kaunista, sadunomaista kuvaelmaa.