Moniakin asioita
on vaikea selittää
sitä impulsiivista
selkärankaani,
jonka hallinta on
yleensä kylmää tai
kuumaa
miten se oli
tunkenut juurensa
hipiäni pintaan
niin helposti kuohahtaa
tai
hellyys
miten sen eteerisyys
levittäytyy tunnelmaan,
silmien kimallus
sytyttää tienoon
jokainen tipahtava
pieni murunen
avaa hiljaisuuden
tiputtaa tunteen
palasia läsnäoloon
jotain se aina
avaa itsessäni,
jotain kiehtovaa
jotain omien ajatusten
ymmärtämisen vaikeudesta
tai kun luulee
ymmärtävänsä
toisen tarkoitusperiä
ja huomaa tilanteen jo johtavan seuraavaan
-
jotain liikkuu sisälläni,
tunnen miten se
jomottaa pintani syvyydessä
sininen maailmani,
taivaan ja meren
kauniit sävyt silmissäni
syksyssä höyryävät
pellon reunat
jotainhan
ne tuntosarvet
tarvitsevat
kuumien päivien
tainnuttamiseksi
sopusuhtaisuus tuntuu
tänään sopivan värikseni
kauniin lämmön
rauhallisuuden valua ja
viilentää
kuumuuden raskaat verhot
taivaaltani
-
voisiko jokin
tuntua siltä mitä
se oikeasti on
keitä me olemme,
jos tietäisimme
totuuden jo nyt
jokainen onnen
hetkellä otettu kuva
on hetkessään
jo menneisyyttä
luoden tarpeen
ettemme unohtaisi
jättäisi kertomatta,
jos tunne kertoo
tilanteen vielä tekevän
jonkun oikeasti onnelliseksi
-
maalatessani maisemaa
olen matkalla
tein kaiken hämärään,
jotta näkisin kaiken
selvemmin
sopusuhtaisuus
on luonut sirot
sormet kämmenineen
punaisen helakka
sydän
miten kauniisti
kaikki soluttautuu
virheettömyyteen
(katsojan silmä)
miten se hetki
läikähtelee
sormensa kulkea
vyötärön kohtaa
tuntee sydämensä
kohta halkeavan
tunnetko
liikahtamattoman
läsnäolomme
miten se liikuttavuus
tarttuu ihoon,
samalla hellyydellä
kuin sormet hipaisevat
huulia
näin yksi kuva kertoo
törmätessäni siihen muistoon
ja silti
en sanonut rakastavani
vaikka rakastin
-
miten oikeaa
todellisuutta pitäisi
oikein jakaa
heikkous ihmisen
edessä
vaikka tietää
sen tulevan kohti,
tietää katsovan
sisimpäänsä
ja odottaen
kuulevansa jotain
katsoo kehoa,
siroutta,
elämää
kaikki on yhtä
ja mikään ei ole sitä
mitä sanat voisivat merkitä
katsoin puseroa
miten se liimautui ihoosi,
kieleni kurkkuun
kaikki ne sanat
menettävät järkensä,
kuolevat yksitellen
menettäen haluttavuutensa
kaikki se unissakävelijän
varmuus oli hävinnyt
tuhkaksi tuleen
polttanut kuvaan
niin suuren reiän ettei
yhdenkään sanan voinut
enää kuulua
miksi mieleeni
tuli juuri nyt
totuuden henki
eikö asioiden
ollutkaan tarkoitus tapahtua
-
kuuntelen ajatuksen
liikettä,
sitä maailmaa läheisyyttä,
jonka ajatuksia
voisin ymmärtää
polkuja, joita
en ollut vielä tallannut
kuljettavaksemme
onko meillä toivoa,
onko siinä tarinassa
alkua
jokaisen virheen,
reunalle ajautumisen seuraus
tapahtuuko koskaan oikeasti mitään
haluaisin nukkua yöhön,
tuntea pääseväni
eteenpäin
lähemmäs sanattomaan
luottamukseen lempeimpiä kuvia
mihin kaikkeen olenkaan käsineni koskenut
mihin kaikkeen mahdolliseen
uskoni ei ole riittänyt
kasvoni
kohtaamisiin tehdyt käteni
antakaa anteeksi
etten mitään kaunista teille antanut
ja silti kaikki
ei ollut kuitenkaan turhaa
sanoessasi
minä tarvitsen sinua
-
sinä halusit
näyttää minulle
miten onnellinen olen
minä tein käsilläni
avuttoman eleen,
rakastavan itseni
pudottaessa kyyneleitä
katsoin miten
siinä kuvassa
maailma ei mahtunut
väliimme ja
silti nenämme hipaisivat
pudottaen niitä
pieniä murusia
eteeni
nyt tuntuu siltä
etten haluaisikaan
nähdä enempää
muistaa
tuntuu, että
vastustan vain elämää
älä sano mitään,
en kestä juuri nyt elämää
sanoja jotka sotkevat ajatuksiani
-
valokuvan kohtaus
on koskettanut
herkkää kohtaa sielussani
sitä kohtaa,
joka ympäröi
silloin itseäni
ihmisen alkulähdettä,
rakkautta,
joka sanoi tarvitsevansa minua
tietääkseni kuka olen
sen vertaa en uskaltanut
tietää ihmisestä,
joka tiesi
vieraan ja tutun
tiesi rakastettunsa kehon
varmuuksien halki
häämöttävän totuutensa
kuva oli kuin
elokuva, jossa
ei ollut ääniä
mutta ihminen näkee minut,
lukee ajatukseni
hiukkasen uteliaisuutta,
läheisyyttä ja uskoutumista
kaiken paljastaessa toisemme
-
pelottaako sinua
älä ajattele sitä nyt
miten toisen voi nähdä
tuntiessaan syvimmän yhteyden
kuin olisi jumalansa siteenä
siinä ylevyytensä
tyyssijassa,
jossa nöyryys ihmisen
edessä kertoo
kuinka pieniä olemme
hämmentyneitä,
koska emme osaa selittää
ehkä se on ajatuksen tasolla
parempi jättää näin kehittymään
jättää pelkkä jälki sieluni
perukoille, kun matkaakin on vielä jäljellä
sitä samaa sokeutta,
sisältöä ja kauneutta
kieltämättä tai sulkematta mitään toisiltamme
kaikki lähempänä
sitä lähestyvää myrskyn
tyvenen näkevää kohtaa
(kaukaa kumisevat rummut)
seesteisyyden synnyttämää hymyä,
tule kanssani taivaan ja meren sineen
höyryäville ojanpenkoille
kunhan vaan virityt ajatukseeni ja sen taajuudelle
on vaikea selittää
sitä impulsiivista
selkärankaani,
jonka hallinta on
yleensä kylmää tai
kuumaa
miten se oli
tunkenut juurensa
hipiäni pintaan
niin helposti kuohahtaa
tai
hellyys
miten sen eteerisyys
levittäytyy tunnelmaan,
silmien kimallus
sytyttää tienoon
jokainen tipahtava
pieni murunen
avaa hiljaisuuden
tiputtaa tunteen
palasia läsnäoloon
jotain se aina
avaa itsessäni,
jotain kiehtovaa
jotain omien ajatusten
ymmärtämisen vaikeudesta
tai kun luulee
ymmärtävänsä
toisen tarkoitusperiä
ja huomaa tilanteen jo johtavan seuraavaan
-
jotain liikkuu sisälläni,
tunnen miten se
jomottaa pintani syvyydessä
sininen maailmani,
taivaan ja meren
kauniit sävyt silmissäni
syksyssä höyryävät
pellon reunat
jotainhan
ne tuntosarvet
tarvitsevat
kuumien päivien
tainnuttamiseksi
sopusuhtaisuus tuntuu
tänään sopivan värikseni
kauniin lämmön
rauhallisuuden valua ja
viilentää
kuumuuden raskaat verhot
taivaaltani
-
voisiko jokin
tuntua siltä mitä
se oikeasti on
keitä me olemme,
jos tietäisimme
totuuden jo nyt
jokainen onnen
hetkellä otettu kuva
on hetkessään
jo menneisyyttä
luoden tarpeen
ettemme unohtaisi
jättäisi kertomatta,
jos tunne kertoo
tilanteen vielä tekevän
jonkun oikeasti onnelliseksi
-
maalatessani maisemaa
olen matkalla
tein kaiken hämärään,
jotta näkisin kaiken
selvemmin
sopusuhtaisuus
on luonut sirot
sormet kämmenineen
punaisen helakka
sydän
miten kauniisti
kaikki soluttautuu
virheettömyyteen
(katsojan silmä)
miten se hetki
läikähtelee
sormensa kulkea
vyötärön kohtaa
tuntee sydämensä
kohta halkeavan
tunnetko
liikahtamattoman
läsnäolomme
miten se liikuttavuus
tarttuu ihoon,
samalla hellyydellä
kuin sormet hipaisevat
huulia
näin yksi kuva kertoo
törmätessäni siihen muistoon
ja silti
en sanonut rakastavani
vaikka rakastin
-
miten oikeaa
todellisuutta pitäisi
oikein jakaa
heikkous ihmisen
edessä
vaikka tietää
sen tulevan kohti,
tietää katsovan
sisimpäänsä
ja odottaen
kuulevansa jotain
katsoo kehoa,
siroutta,
elämää
kaikki on yhtä
ja mikään ei ole sitä
mitä sanat voisivat merkitä
katsoin puseroa
miten se liimautui ihoosi,
kieleni kurkkuun
kaikki ne sanat
menettävät järkensä,
kuolevat yksitellen
menettäen haluttavuutensa
kaikki se unissakävelijän
varmuus oli hävinnyt
tuhkaksi tuleen
polttanut kuvaan
niin suuren reiän ettei
yhdenkään sanan voinut
enää kuulua
miksi mieleeni
tuli juuri nyt
totuuden henki
eikö asioiden
ollutkaan tarkoitus tapahtua
-
kuuntelen ajatuksen
liikettä,
sitä maailmaa läheisyyttä,
jonka ajatuksia
voisin ymmärtää
polkuja, joita
en ollut vielä tallannut
kuljettavaksemme
onko meillä toivoa,
onko siinä tarinassa
alkua
jokaisen virheen,
reunalle ajautumisen seuraus
tapahtuuko koskaan oikeasti mitään
haluaisin nukkua yöhön,
tuntea pääseväni
eteenpäin
lähemmäs sanattomaan
luottamukseen lempeimpiä kuvia
mihin kaikkeen olenkaan käsineni koskenut
mihin kaikkeen mahdolliseen
uskoni ei ole riittänyt
kasvoni
kohtaamisiin tehdyt käteni
antakaa anteeksi
etten mitään kaunista teille antanut
ja silti kaikki
ei ollut kuitenkaan turhaa
sanoessasi
minä tarvitsen sinua
-
sinä halusit
näyttää minulle
miten onnellinen olen
minä tein käsilläni
avuttoman eleen,
rakastavan itseni
pudottaessa kyyneleitä
katsoin miten
siinä kuvassa
maailma ei mahtunut
väliimme ja
silti nenämme hipaisivat
pudottaen niitä
pieniä murusia
eteeni
nyt tuntuu siltä
etten haluaisikaan
nähdä enempää
muistaa
tuntuu, että
vastustan vain elämää
älä sano mitään,
en kestä juuri nyt elämää
sanoja jotka sotkevat ajatuksiani
-
valokuvan kohtaus
on koskettanut
herkkää kohtaa sielussani
sitä kohtaa,
joka ympäröi
silloin itseäni
ihmisen alkulähdettä,
rakkautta,
joka sanoi tarvitsevansa minua
tietääkseni kuka olen
sen vertaa en uskaltanut
tietää ihmisestä,
joka tiesi
vieraan ja tutun
tiesi rakastettunsa kehon
varmuuksien halki
häämöttävän totuutensa
kuva oli kuin
elokuva, jossa
ei ollut ääniä
mutta ihminen näkee minut,
lukee ajatukseni
hiukkasen uteliaisuutta,
läheisyyttä ja uskoutumista
kaiken paljastaessa toisemme
-
pelottaako sinua
älä ajattele sitä nyt
miten toisen voi nähdä
tuntiessaan syvimmän yhteyden
kuin olisi jumalansa siteenä
siinä ylevyytensä
tyyssijassa,
jossa nöyryys ihmisen
edessä kertoo
kuinka pieniä olemme
hämmentyneitä,
koska emme osaa selittää
ehkä se on ajatuksen tasolla
parempi jättää näin kehittymään
jättää pelkkä jälki sieluni
perukoille, kun matkaakin on vielä jäljellä
sitä samaa sokeutta,
sisältöä ja kauneutta
kieltämättä tai sulkematta mitään toisiltamme
kaikki lähempänä
sitä lähestyvää myrskyn
tyvenen näkevää kohtaa
(kaukaa kumisevat rummut)
seesteisyyden synnyttämää hymyä,
tule kanssani taivaan ja meren sineen
höyryäville ojanpenkoille
kunhan vaan virityt ajatukseeni ja sen taajuudelle
Selite:
https://www.youtube.com/watch?v=jWkMhCLkVOg
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Herkän kaunista,pidän.
Sivut