True Faith

Valo taittui
silmieni raosta,
heittäytyen aivojeni
kuoreen
 
tunsin miten tunteeni
astuivat valoni
päälle,
piehtaroivat
elollisen pinnan
kirkkaudessa
 
sytyttivät ja
sammuttivat
maailmankaikkeuteni
 
yksittäisen turhuuden
ottaa tietoisuudestaan
ja siirtyä
leimahtavaan
tunteenpurkaukseen
 
miten toivoin sen
katoavan hetken
näkyvän
pitkän liukumisen
tuntuna
 
suudellun suun
pehmeys,
miten sen tuntee
 
laskin ne
kaikki,
kaikki sormien
aiheuttamat puristukset
antautumisineen
 
kaipasin sisältöä
 
tuoksua,
jossa rehevyys
saa niukat huulet
supistumaan
 
en saa sanottua
sanaakaan
hengityksen
puristuessa tiukkaan
syleilyyn sanojen ympärille
 
voimakas tahtonikin
hupeni
hupenemistaan,
valui kohti
niitä vaiteliaita
aistejani
 
 
 
 
odysseus,
voipunut huokaus
tuntiessani itseni
nuorekkaaksi ja
samalla kuluneisuus
kiilsi nivelissä
 
olin taas siinä
hetkessä,
jolloin olin
lähellä jotain
 
niin vierasta
     ja
 
astumattoman
tuntematonta
 
tuntien
kaiken voivan taas
helposti hävitä
ja jäädä
näkymättömyyteen
 
unohdukseen
 
taas tuo
yksinäisyyteensä
vajoava todellisuus
 
hetkeen kietoutunut
ja nyt taas
     irti
 
 
 
en ymmärrä itseäni
 
 
 
mielihalut tulevat
 
houkuttelevat
 
liikuttelevat ihmisiä
tekemään asioita toisilleen
ja
silti olin
poissa
 
olin onkalossani
onkalon sisällä
 
viekoitellessani
luontoani ja
kaikkihan tietävät
mitä tekevät,
mitä syntyy lopputuloksena
 
kohtaamisen
ollessa keskiössään
 
jotain on tapahduttava
 
jotain saatava
noiden
omahyväisten kasvojen
täytteeksi
 
elinhän omaa
kuvaani, joka
oli rinnakkainen
elämän luomalle
todellisuudelle
 
kuvasi oli
kyltymätön,
huutaen
uteliaisuuttaan
 
kykyään saada
peilimme kohdakkain,
väistäen sain
hädin tuskin estettyä
 
sirpaleisen
rikotun onnen
hajoamista kyyneliin
 
ne taisivatkin
olla onnen tunteesi
värittämiä
 
 
 
 
hetkemme myrskyssä
ajelehdin
kuin lautta
 
halusin elämän
katoavan ja
silti tunsin sen
miten se halusi
sisälleni
 
miten se ja
sormesi halusivat
elämääni
 
halusivat
suhteettomuuden
olevan hetkessä
aikaa suurempi
 
nythän niiden
verhot olivat
avautuneet
 
riisuttu pois
ja se näytelmän
kohtaus oli elämää
juuri tässä hetkessä
 
kehosi esteettisyys
näyttäytyi,
avuttomuudessaankin
se halusi
olla tänään tähti
 
se halusi katsettani
syvemmälle,
huutaen mennessään
 
ihanaa,
tuttu ääni kaiussaan
 
 
 
 
miltä se tuntuu
olla aistiensa
varassa
 
sinä pyrit sisään,
tai että koputtaisin
ovellesi
  ja
minä
 
halusin pintaan,
kuoreeni käpertyneen
sieluni tunnustavan
että tahtoni
oli vilpitön
 
ettei päämääräni
ollut osa totuutta
 
tunsin miten kääntelin
tätä totuutta,
miten
 
jokaisella
tunteella on kääntöpuolensa
ja onko näissä
unohduksen tunneista
taas maksettu
liikaa
 
vero, joka
sateen tullessa,
puhdistavan raukeuden
pestessä
 
tekee muistioni tuosta
kehosta,
tuosta naisesta,
jota rakastan
 
 
 
eihän tässä ollut
kyseessä
pelkkä tottumus,
pelkkä himon alkukanta
 
joka kehon
nähtyään
 
sykkii lantionsa liikkeet,
rintojensa pyöreyden,
joka saa
aina varkaansa
yllättymään
 
miettimään
elämän arvoja
 
alitajuisia
vaihtoehtoja
lämpimän ja huokuvan
läheisyyden
otteita kädestään
 
miten se halu
syttyy ja sammuu,
kuolee
 
syntyäkseen uudelleen
 
 
 
 
tuntui että
katsoin kasvojasi
 
tavalla jolla
en ollut koskaan
aiemmin katsonut
 
en kuullut
ääntäsi kuten sen
yleensä kuulen
 
se avain
oli jotenkin erilainen,
se lukko oli
jotenkin jo
avautunut
 
piirteettömyys piirsi
uusia ulottuvuuksia
 
olin hakeutunut
ääriäsi
ja tunsin sen
sykkeen
 
miten sen
vapaa tahto
halusi katsoa
 
sokeisiin ikkunoihini
 
 
 
olinko tavannut
yksinäisyyteni,
olinko läpäissyt
suojaavat kalvosi
tuntien itseni
 
ryntääväksi eläimeksi
 
joka etsii kesyttäjää,
oliko se sattumaa
vai rakkautta
millä se päämäärä
törmäsi kehoosi
 
millä kerrot
katseellasi
aikeesi
 
onko se rakkaus,
joka saa
aikaan kiimasi
 
sellainen aineeton
kiintymys, joka
vapauttaa vallastaan,
jos vapaus kysyy
 
auringon hymyillä
pisteinä silmissäsi,
romanttisuus,
jolla ei ole
nimeä
 
ja miten
se osasikaa heittäytyä
hetkeen
 
osasi merkitä
elämänsisältönsä
yhteen ainoaan pisteeseen
 
 
 
vartalo supistuu
laajetakseen,
äänensä muodostaa
päivälle tuskansa
 
yönsä, jonka
sade huuhtoo
 
sade, joka rakentaa
hymynsä
siitä yhteisestä
lähdöstä
 
jäykkyydestä,
joka
on käsiemme
kosketeltavissa
 
hurmos, joka soittaa
ilonsa,
äänensä
kauniiseen ajatukseen
 
todistus, joka on
siroteltu sielumme
äärelle
 
olemukseemme tiivistyä
 
 
 
valo virtasi
ja oli vastuussa tunteistani
 
rujo tunnottomuus
oli valmiina antautumaan
 
elämä oli luonut
meille vaateemme
ja hetkemme
oli täyttymässä
 
oliko elämällä sittenkin
järjestyksensä
 
joku joka
repii langoista
ja antaa täyttymyksensä
 
teot, jotka
syntyvät tahdosta
 
osuen ihmiseen
totena ja valheena
 
pystyen puhuttelemaan
tavalla, joka
muistutti vapaata tahtoa
 
sisällämme vellovaa
syvyyttä,
takaa ajettujen
pilvien tapaa
 
tulla matalalla
ja tehdä tehtävänsä
 
sataa maallistuneet
unelmansa,
haaveet kiteytyneet
 
erottamaton ruumis
ja mieli
 
 
 
kasvot yksinäisyyksissään
yhdessä
kahdet hautajaiset
ja yksi ruumis,
äänekäs saaremme
katoaa
 
sen laskeutuneen
haaveen elää
arkisen ja
juhlallisen haamunsa
 
eräänlainen rakkaustarina
 
työntyen olemassaoloomme,
tuohon menneen hetken
piiloutunut ilo on vapautunut
 
elämän tihentynyt materia on
saanut otteensa,
joskus huokaisten
 
joskus vaan nukkuen onnellinen hymy kasvoillan
ja saattaa tuntea enemmän kuin aikoihin
on ymmärtänyt sanojen ja
liikkeen voiman yrittäneen kertoa
kuoleman ja
ruumiin sijaan
elämästä,
kehoista
 
 
 
 
 
punoutuakseen
elettyyn iloon,
vastoinkäymisiin
ja kaipaamisiin
ymmärtääkseen rakkaudesta
 
ymmärtääkseen ihon
äären tärkeydestä
yhtä paljon kuin
aikani haluaa
venyä
 
helistäen sanamme
kokonaisiksi,
jotta onnellisuus
osaisi yhdistää
välimatkamme
 
yhdyntöjen tapaa
suudella leposijansa
 
haroa utua,
joka kutoisi
ajatuksiimme
ymmärryksen
elämän suurenmoisuudesta
 
ajatuksesta, joka
kasvattaa
kehomme ja
tekomme
 
siirtymään pala
palalta lähemmäs
toisiamme
 
ymmärtämään
mitä se sana
rakkaus ihmiseen
voi kauneimmillaan
merkitä ja
vaikka olisitkin
jo unessasi
 
niin tiedän mitä
ajattelet,
miten tunnut
 
miten se
pitää meidät ihmisinä,
antaa ja ottaa
itsensä
 
 
 
siinä on jotain
tosi hellyttävää
 
minunkin
on helppo ymmärtää,
tunnistaa itse itseni
 
tavoitettavissa mahdollisuuksissamme,
valossa, joka
tuntuu ihanammalta
kuin näkemäsi uni
 
uupumus, joka
on syönyt unelmamme
 
synnyttänyt
vaistonvaraiset
tahtomme
 
 
 
rakas,
ihanteillamme on
kivijalka
 
rakastetun osata
rakastaa ja
puhua, kun
sitä puhuttelee
 
ihmisestä syntyy
kaunis liekki,
kun lakkaa
olemasta yksin
 
lakkaa kieltämästä
heräten henkiin
 
ja merkkaa jokaisen
ihmisen kokoisen
kaistaleen
 
näkymätöntä onnea,
joka kannattelee ja
hukuttaa alleen
 
hengittäen jokaisen
turvallisen ainesosan,
jokaisen sanan yli
nousevan luottamuksen
muovailla,
 
maailmamme saada muotonsa,
jonka vuoksi
olisimme
valmiit, jopa kuolemaan
 
 
 
niin ihminenhän
kantaa sisällään
kuolemaa
 
kantaa sielussaan
elämää ja kuolemaa
 
rakkautta, joka
viipyy meissä
riittävän kauan
 
se pitää meidät
elossa,
se kasvattaa
juuria,
kukkaa
 
siirtäen elämää,
ajatuksia,
uuteen alkuun
 
 
 
silmä imee
öisen sumun
 
varpaiden koskettaa
korkeita huippuja
 
tämä korkea
laulava ääni,
pulleaa jylhää
kylläisyyttä
 
syliin se haluaa
nukahtaa,
syliin kantaa
kauniin tuulensa
 
kunnes aurinko
nousee ja
vaihtaa värinsä
 
antaen sydämensä
antaen rakkautensa
erottaen taivaan
ja maan mahtua
talveen
 
kesän mentyä
 
erottaen kuoleman
elämästä
 
vastavoimansa
kohtalonsa edessä
 
 
 
 
kädet ja
ruumis tekevät
niin kuin sydän sanoo
 
silmät heijastaen
sielunsa mittaa
 
elämän koko
paino päällämme
 
valon kohdata
aikamme virtaa
 
tuulia, johon
heitämme verkkomme ja
rakkauden
keinuttaa meidät
sellaisiksi, jollaisia
me olemme ja
 
josta meidän
on löydettävä itsemme,
löydettävä menneisyyteen
ulottuva tulevaisuus
 
 
 
muuttuvan valon
taittua silmieni raosta
 
tietoisuuden luoda
kasvonsa erilaiselle
rakkaudelle
 
koska mikään
ei pysy koskaan samanlaisena
 
ja silti se saattaa kestää ikuisuuden
 
tai kävellä ohi ajastaan ja
kadota ennekuin kukaan
ehtii kääntyä katsomaan
 
näkemään oman aurinkonsa,
aamun kirkkauden syntyä uuteen elämään